Kategoriat
Kulttuuri Seksivau

Lehti jää tauolle


”Meistä tuntuu, että tämän jälkeen emme ihan hetkeen keksi mitään kovin hauskaa”, päätoimittaja Kyykkä puuskahtaa..

60 vastausta aiheeseen “Lehti jää tauolle”

Jooh toi Suomen voitto on kyllä lopullinen kuolinisku koko kilpailulle. Eipä itsellekään tule juuri mitään huonompaa vitsiä mieleen.

No huh, hitusen epätodellista. Koko voitto oli niin kauan hauska ajatus kun se ei ollut totta.

Saataneeko huomenna lukea miten talvi on päässyt yllättämään helvetin asukkaat. Liukastalua kuin Kehä I:llä ikäänsäkköhän?

Kuinkahan moni lie loppujen lopuksi nauttinut tänään aamiaiseksi hatullisen lietettä lupauksiensa mukaisesti?

Nälkäongelma poistui ja maailmanrauha tuli
Maailman nälkäongelma ratkesi ja sodat loppuivat 21.5.2006 aamulla kahdeksan aikoihin. Tapahtumien yksityiskohdat ovat toistaiseksi selvittämättä. Joidenkin viittausten mukaan kyseessä olivat viisi leipää, kaksi kalaa, miljardi tonnia ylijäämäviljaa sekä USA:n lakkauttaminen. ”Hieman yllättävää, mutta sattuuhan sitä kummempaakin”, kommentoi rauhantutkija Auvo Niiniketo.

Vuoden 2007 Euroviisut sujuivat odotetusti
(HARTWALL) Veronkorotuksella rahoitetut 52. Euroviisut sujuivat Suomessa yllätyksittä. Kaikki esiintyjät ilmestyivät paikalle hirviönaamareissa.

Hei ihan oikeasti, nuo blogit ovat vain toistaan huonompia. Älkää laittako tänne linkkejä niihin.

kyynis, ko. ”bimbo” on islantilaisen näyttelijän rooli. Kts. wikipediasta ”Silvia Night”.

Lukijakysymysten johdosta tarkennamme, että Lehti toteuttaa ylösnousemuksen eli takaisin tulon (comeback) eli jatkaa ilmestymistään uusien paaviuutisten muodossa viimeistään 15.8.2007 klo 07.00.

As if! Is af! Tulevaisuus, sehän on vasta huomenna.

Iltaan ehti kevään päivä,
jälkeen jäi vain surun häivä.
Sulle aukes autuaitten saari,
meille muistojen jäi kaunis kaari.
Kiitos ja siunaus hiljainen myötä
matkalle, jossa ei tuskaa ei yötä.
Ihminen ruohoa vaan
tuulessa lentävä Lehti
kuihtuva kuolemaan.

The writer is the engineer of the human soul. Words build bridges into unexplored regions. The great strength of Lehti is that it forces those who fear it to imitate it.
Death solves all problems – no Lehti, no problem. The death of one Lehti is a tragedy. The death of million Lehtis is a statistic.

”When distant and unfamiliar and complex things are communicated to great masses of people, the truth suffers a considerable and often a radical distortion.”

Tilitystä
Kuka tahansa joka kirjoittaa muistelmat 34-vuotiaana on parhaimmillaankin ainakin ylimielinen. Joka tapauksessa mieleeni tuli, että nyt on aika selvittää asiat.
Puoleensavetäviä journalisteja pidetään huonoina; keskinkertaisen näköisiä pidetään automaattisesti uskottavampina. Halusin kovasti tulla vertaisteni hyväksymäksi, tulla journalistina vakavasti otetuksi. Alussa olin luultavasti liian epävarma, liian puolustuskannalla. Työskentelin puoli elämääni aikomuksenani tulla yhtäkkiä menestyneeksi yhdessä yössä, ja silti hämmästyin kun niin kävi.
Vain koska raportoit jostakin ongelmasta, sinulla oletetaan olevan ratkaisu siihen. Jokaista kahta glamour-minuuttia kohden on kahdeksan tuntia kovaa työtä. Minulle totuus on aina ollut jossain unen ja kovemman todellisuuden välimaastossa.
Nykyinen tavoitteeni on laittaa tavoitteille lykkäys. Kiitos kaikille lukijoille. Uutisia kontrolloivat edelleen miehet, sekä kameran edessä että takana.

”Heittäkää arkulle hiljaa multaa / Siellä kaunis kannel soi / Ain’ lasten pallerokerhoa muistit sa / Enää ei maistuis’ Chicken Tonight” — Lehden muistoa kunnioittaen,

Ehdotan, että lopetus vedetään samaan farssiin kuin lehden alkuvuodetkin. Osastoksi tulee lisätä ”lehden lopetus” ja kirjoittaa jutut seuraavat kaksikymmentä vuotta sinne. Kuten Iso-D ja Iso-Armi ja Iso-TA ja Iso-Jamppa Tuominen ja iso-ja-ja.

Kuinka voitte selittää sen, että Lehden romahtaminen ajoittui yhteen pörssien romahtamisen kanssa? Riippuuko Lehden julkaisutahti käänteisesti korkotasosta. Nostaako toimitus korkoja silloin, kun ei tuota kirjoituksia. Liian outoa ollakseen sattuma? Lieneekö Lehden taustalla kansainvälinen pankkiirien verkosto. Onko Lehti vain salaliitto asuntovelallisten kurjistamiseksi. Mitä sanoo osuustoimintaliike?

Jos uutisia ei tule enää lainkaan, nouseeko korkotaso äärettömäksi? Vai sen yli? Kuinka käy mökinmummon?

Pahkasika sentään älysi luovuttaa ajoissa. Toisin kuin eräät amatöörit.

Aforismeja alkaneelle viikolle:
Elämä on kuin jääkiekkojoukkueen kannustusta. Hyvä on meidän, paha on heidän.
Anonyymeilla on hauskempaa, he saavat nauraa viimeiseksi.
Ironia on helppo tyylilaji.

Reportteri x:llä on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Saatana on itse asiassa Osuustoimintaliikkeen aikaansaama entiteetti (Marx 1972, 139).

Uhkailu Lehden toimituksen vetäytymisestä alkaa saada samat puitteet kuin Ruotsin jalkapallomaajoukkueen uhkaus vetäytyä jalkapallon MM-kilpailuista naiskaupan takia.
Hard rock hallelujah!

Hyvä, että lopetatte Lehden, kun ette tekään nähtävästi siitä enää pitäneet.

Hitto, nyt olis niin jutunjuurta Putaansuugatesta ja ameriikan uskovaisten Madonna-vihasta.

Seiska kirjoitti äskettäin:
”Hän on Lehti!”
Missäs se kansalaisadressi?
Emminä ole humalassa!

No nyt se Laardi sitten poltti ensimmäisen kirkkonsa. Toisin sanoen Euroviisujen 2007 esikatselut järjestettiin Porvoossa.

Nyt kaikki allekirjoittamaan addressi suuren Cthulhun valitsemisesta Suomen euroviisuedustajaksi ensi vuodelle. Cthulhun ikivihreät listahitit kuten ”Iä iä Cthulhu ftagn” ja ”HUORRAA!” vetoavat kaikenikäiseen yleisöön ympäri Eurooppaa. Lisäksi ikiaikainen hirviö lupaa osana lavashowtaan hävittää suurehkon osan pohjoista Eurooppaa sekä kusta Speden haudalle.
Addressi osoitteessa http://www.haistakaa.fi/paska

Don Pepito: euroviisuissa tulee esittää uusi, ennenkuulematon, kappale. Etkö sitä tiedä?

”Helsingin poliisi pidätti maanantaina professori Kari S. Tikan murhasta epäillyt nuorukaiset. [–] Miehet ovat lähtöisin itäblokin maista, mutta asuneet Suomessa jo vuosia. [–] Keskiviikkoiltaa he viettivät seksuaalisten vähemmistöjen suosimassa DTM-ravintolassa kivenheiton päässä Tikan kodista.”
”Poliisi uskoo olevansa viisaampi tiistaina”

”Lordin esittelyvideo on purkissa. Tästä lähtee voittokulkumme. Kaavailtu musiikkitalo rakennetaankin Porvooseen kirkon paikalle, sen johtajaksi tulee Remu Aaltonen, jolla tunnetusti pysyvät tikut hyvin käsissä.”
”Vastapoltettujen makasiinien tilalle rakennetaan Lordi-hjalli, johon mahtuu sujuvasti 50.000 euroviisufania, 60.000 ahtaasti ja 70.000 kun käytetään vaseliinia reippaammin. Hjallista tulee komea maamerkki Helsingille ja koko Suomelle”, toteaa Yleisradion hallintoneuvosto Freud, Marx, Engels & Junger lähettämässään roskapostisähkeessä.

”Lordin esittelyvideo on purkissa. Tästä lähtee voittokulkumme. Kaavailtu musiikkitalo rakennetaankin Porvooseen kirkon paikalle, sen johtajaksi tulee Remu Aaltonen, jolla tunnetusti pysyvät tikut hyvin käsissä.”
”Vastapoltettujen makasiinien tilalle rakennetaan Lordi-hjalli, johon mahtuu sujuvasti 50.000 euroviisufania, 60.000 ahtaasti ja 70.000 kun käytetään vaseliinia reippaammin. Hjallista tulee komea maamerkki Helsingille ja koko Suomelle”, toteaa Yleisradion hallintoneuvosto Freud, Marx, Engels & Junger lähettämässään roskapostisähkeessä.

Tuon oleellisen lisäni keskusteluun toteammalla että omaani edeltävä kommentti on vähintäänkin erinomainen.

“Lordin esittelyvideo on purkissa. Tästä lähtee voittokulkumme. Kaavailtu musiikkitalo rakennetaankin Porvooseen kirkon paikalle, sen johtajaksi tulee Remu Aaltonen, jolla tunnetusti pysyvät tikut hyvin käsissä.”
“Vastapoltettujen makasiinien tilalle rakennetaan Lordi-hjalli, johon mahtuu sujuvasti 50.000 euroviisufania, 60.000 ahtaasti ja 70.000 kun käytetään vaseliinia reippaammin. Hjallista tulee komea maamerkki Helsingille ja koko Suomelle”, toteaa Yleisradion hallintoneuvosto Freud, Marx, Engels & Junger lähettämässään roskapostisähkeessä.

Siitäs saitte kirkonpolttajahirviöt. Nyt loppui se soatanan HEdelmäVIhanesmusa täältä. Erkko on uusi kingi. Kuunelkaa Lady FM ja Rock FM:ää. Soatanaaaa.

24.: ”Uutisia kontrolloivat edelleen miehet, sekä kameran edessä että takana”
Niin. Jos nainen yrittää kuvata naispääministeriä, niin eipä se onnistukaan. Se katsotaan valtapiireissä niin vaaralliseksi, että moinen pitää estää valheilla.

Vastaa käyttäjälle Adolf Stalin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Opiskelijoiden hajoilu ympäristöystävällisintä

(VOIKKAA) Gradu-vaiheessa olevat yliopisto-opiskelijat hajoavat kaikkein ympäristöystävällisimmin. Tulos selviää Suomen luonnonsuojeluliiton teettämässä tutkimuksessa, jossa vertailtiin eri ihmisryhmien hajoilua. Toiseksi parhaiten...

Close