Kategoriat
Paavi Ulkomaat

Kristikunta hiljentyi antisemitismiin

(ROOMA) Kristikunnan suurin juhla on hiljentänyt jeesuksenuskoiset ympäri maailman muistelemaan pahojen ja ilkeämielisten juutalaisten salaliittoja. Nykyisin lähinnä antisemitismiin ja suklaamuniin keskittynyttä juhlaa on vietetty perinteisissä tunnelmissa menneitä muistellen.
”Nauloilla löivät perkele, kuivalihaksi roikottivat. Ja juutalaiset juutalaiset, ei mitkään roomalaiset, ei me”, kommentoi paavi Benedictus TDi.
Pääsiäinen on myös parantanut kristittyjen ja muslimien rakoilleita suhteita, sillä kristinuskoisten lisäksi myös jokunen islamilainen on synnyttänyt ilkeän ajatuksen Mooseksen valitusta kansasta. Lisäksi kuvat piestystä ja ristiinnaulitusta Jeesuksesta ovat lämmittäneet sydämiä kautta planeetan.
”Kilkankalkan tökkis tökkis”, arvioi Voitto Liukkonen roomalaisten sotilaiden toimintaa ristillä.

8 vastausta aiheeseen “Kristikunta hiljentyi antisemitismiin”

Benedictus TDi on kuitenkin aavistuksen puolueellinen tässä asiassa. Entisenä Hitler Jugendin jäsenenä hänen mielipiteensä juutalaisuudesta on hieman vääristynyt.
Enkä minä usko että juudenit sen Jeesuksen tappoi. Kyllä ne varmaan puutavaran myi ja antoi vielä hyvän alennuksenkin, mutta kyllä ne Rooman miehet niitä vasaroita heilutteli.

Jokuhan sen koko lystin maksoi, kautta Jupiterin! Ei ne naulat ja ristinpuut ja legioonalaisten työtunnit ilmaisia olleet. Ei ihme että Pilaattusta vituutti.

aNNETAAN JÄLKIKÄYDÄ, KUNNES HIIVASAKKA LASKEUTUU.
rUNSAALLA JÄLKIKÄYNNILLÄ AIKAANSAADAAN TEHOSTAAN TUNNETTUA PÖTS-KALJAA.

Eipä ole maailmalla mitään tapahtunut jos ei tuoreempia uutisia enää löydy. Jos ei lehden taso tästä nouse niin peruutan tilaukseni enkä enää etsi edes tissejä täältä.
Muutenkin olen sitä mieltä että Karthago olisi tuhottava.

Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ”Katso, tämä on uutta”, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. (Saarn 1:9-10)

Ja mitäs perkelettä siellä haukutaan Hitler Jugendia? Moisia nuorisaoseuroja ei ole sittemmin syntynyt, mistä voimme kiittää saamattomia päättäjiä, välinpitämättömiä vanhempia ja apaattista nuorisoa. Lapsethan sen puutteesta ensimmäisinä härsivät

Joo… Ihan kuin minäkin olisin ollut kuulevinani juutalaisia mainittavan tänä pääsiäisenä epäilyttävin äänenpainoin.
Mietin vain, onko se vain minä.
Ääh… antisemitismi mene koskaan pois muodista. Edellisestä holokaustista onkin jo aikaa. ”Uskonnollinen velvollisuutemme on teurastaa kaikki juutalaiset.” Toteaa Jukka Paarma imaamien suopean tuen avustamana.
Ihmetellään, että miten se saattoi sattua silloin, mutta nykyään se on suurin piirtein kansallisen ja poliittisen valveutuneisuuden merkki, että haikailee Israelin tuhoa. ”Kun ne kiusaa meidän pikku palestiinalaisia.” Tietää mustavalkeaan kaulahuiviin kietoutunut trendinuori Helsingin kaduilla.
Ihmiset eivät uskalla kyseenalaistaa tai olla eri mieltä, jos kunniallisuuden ja hyveellisyyden tunnus on vihata jotakin ryhmää.
Amnesty. Amnestyllekin ihmisoikeusrikkomukset ovat ihmisoikeusrikkomuksia vain silloin kun heidän vihollispuolueensa ja -aatteensa niitä tekee. Ei silloin kun ”hyviksiksi” =vasemmistolaiset määritellyt niitä tekevät.
Jos paha Yhdysvaltain sotilas riisuu kunnon muslimilta vaatteet, on kyseessä kammottavan epäinhimillinen ja raaka kidutus. Jos urhoollinen ja hyvä islaminuskoinen ja Allahia palveleva vainottu uhri leikkaa miltä lie avustusjärjestön työntekijältä tai toimittajalta kurkun auki, tai räjäyttää sivullisia bussissa, on kyseeessä vain köyhyyden ja epätoivon aikaansaama kulttuurin harjoitus.
Jossain nettisivuilla oli, en tiedä onko totta, mutta että Guantanamossa KIDUTETAAN terrorismiepäiltyjä kietomalla heidät Israelin lippuihin. Hurjaa…

Vastaa käyttäjälle Kaatuva Puu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehden nuorisoliite 1973 vuotta sitten: Jeesus vastaanotettiin riehakkaasti Jerusalemissa

"Woo-oo! Siis Wuu! Mikä on meininki?!" ohjasti muodikkaasti aasilla Jerusalemin pääportin kautta paikalle saapunut rabbi laumaansa: "siis mä kysyin mikä...

Close