Kategoriat
Talous

Tutkimus: maailman suurin elintasokuilu Kaakkois-Suomessa

(LAPPEENRANTA) Suurin elintasoero koko maailmassa on Lappeenrannassa. Tuoreen tutkimuksen mukaan sekä Yhdysvallat/Meksiko-, että Etelä-/Pohjois-Korea -rajat jäävät jälkeen Tarvaisen ja naapurin mulkun väliselle elintasokuilulle. Tarvainen tilasi tutkimuksen ”jumalauta itse” Smithsonia-instituutilta.
”Arvasin, saatana! Digiboksi löytyy, kotiteatteri löytyy ja vitun kaupunkimaasturinkin osti” kommentoi Tarvainen tuoreeltaan tutkimustuloksia.

Pikaisia
toimia

Tarvaisen mukaan on käsittämätöntä, että länsimaat sietävät moista tilannetta aivan lähialueillaan. Hän vaatiikin G8-maita reagoimaan välittömästi ja kokoamaan vähintään kuuden miljardin dollarin tukipaketin Tarvaisen olojen parantamiseksi.
Suurten teollisuusmaiden johtajat eivät kuitenkaan ole toistaiseksi päässeet yksimielisyyteen tukipaketin kiireellisyydestä. UNICEF on sen sijaan jo lupautunut ottamaan ensi tilassa huostaan Tarvaisen lapset Erkin ja Minnan. Eri kansalaisjärjestöt ovat myös ryhtyneet yhteistyössä avaamaan kuutta kaivoa Tarvaisen Skinnarilan kaupunginosassa sijaitsevan asunnon eteläosiin puhtaan juomaveden saannin turvaamiseksi.
Suunnitteilla on myös maailmanlaajuisesti televisioitava hyväntekeväisyyskonsertti. Konsertissa esiintymään on kuitenkin lupautunut vasta U2.

6 vastausta aiheeseen “Tutkimus: maailman suurin elintasokuilu Kaakkois-Suomessa”

Aivan mahtava. Vielä, jos näihin saisi kirjoitusajan ja tilanteen niin olisi hyvä. Veikkaisin nousuhumalaa

Tämä Juhani Urja kirjoittaa paskaa. En ole mitään tutkimuksia tilaillut, jos jotain tarttee tutkia niin tutkin itte. Enkä edes asu missään Lappeen rannassa.

Loistava jutun / puheenvuorojen alku.
— Toki elintaso erot eivät mekitse sitä, että meillä kituniemessä eli Suomessa asuisivat kurjimmassa asemassa olevat, mutta masentaaa ja nöytyyttävää onkin nimenomaan se, mihin asettuu omassa lähipiirisään tai laajemmassa sosiaalisessa ympäristösä. Vaikka yrittäisi mitä, tuntuu, että mahdollisuudet pysyä koneistossa ovat mitättömä ja sekäs jos mikä painaa mielialaa alaspäin. Otin pikkuiltapaukut ja parempi, kun palailen aiheeseen toisen kerran… </tammmiska
Jatkakaa please keskustelua!

Vastaa käyttäjälle tarvainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Yhdysvallat kiistää väitteet median manipuloinnista Irakissa

(KAKSOISVIRRAN MAA) Yhdysvaltojen puolustusministeriö pitää väitteitä median manipuloinnista Irakissa ehdottomasti valheellisina. Pentagonin mukaan amerikkalaisjoukkojen mukana sivistymättömään barbaarimaahan tulee automaattisesti myös...

Close