Kategoriat
Talous

CIA suunnittelee halpoja reittilentoja myös Suomesta

(MALMI) Voimakkaasti kilpailluille matkustajalentomarkkinoille ryminällä tullut amerikkalainen lentoyhtiö CIA aikoo laajentaa reittitarjontaansa Euroopassa, tiedotti yhtiö torstaina.
CIA:n johtajan Porter J. Gossin mukaan se yrittää vallata noin vuodessa vähintään 10 prosentin siivun Euroopan sisäisestä reittiliikenteestä. Tähän asti CIA on tunnettu lähinnä globaalista tilauslentopalvelustaan, joka on ollut suosittua etenkin Aasiassa ja Lähi-idässä. Huolimatta matkustajalentobisneksen suvantovaiheesta yhtiö on vain kasvattanut lentomääriään.
”Menestyksemme salaisuus on yksilöllisessä palvelussa sekä tarkoissa turvatoimissa. CIA:lla on myös erinomainen tunnettuus. Brändimme on tuttu ympäri maailmaa”, Goss kertoi.
Toistaiseksi ei ole varmaa, aikooko CIA lentää myös Suomen kentille. Gossin mukaan joitakin koelentoja on viime vuosina jo tehty, mutta niissä on ollut kyse lähinnä välilaskuista.
”Agenttimme selvittävät paraikaa markkinatilannetta Suomessa, ja heidän raporttinsa ratkaisevat, onko Suomi riittävä markkina-alue CIA:n toimia”, Goss huomautti.

8 vastausta aiheeseen “CIA suunnittelee halpoja reittilentoja myös Suomesta”

Syrjäseuduillahan on paljon tyhjiä taloja joiden läheisyydessä ei ole naapureitakaan. Ennenkuin suomalaisten kulttuuriperinteiden käyttö puhumishaluttomien ihmisten suostuttelussa kielletään Geneven sopimuksella lisäpöytäkirjalla kannattaisi tarttua tilaisuuteen. Paikat voitaisiin naamioida turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiksi, ja eri viranomais- ja kansalaisorganisaatiot soluttaa niin hyvin että asiattomat eivät kuule paikkojen todellisesta tarkoitusperästä.

Koe unohtumaton elämys CIAn lennoilla! Kaikilla lennoillamme yksilöllistä palvelua, jollaista et saa missään muussa lentoyhtiössä tai minkään sivistysvaltion maaperällä. Lennon hintaan sisältyy muun muassa ensiluokkaiset ’sähköhoidot’ ja teostovapaata Metallican musiikkia laadukkaista kuulokkeista koko lennon ajan. Näillä lennoilla et nuku!
Lisäksi täydellisen anonymiteetin takaavat ennen koneeseen astumista päähäsi sidottava säkki. Tätä et koe missään muualla!
Nyt erikoistarjouksena ilmaiset lennot tuntemattomaan paikkaan, josta et koskaan palaa!

Minun anoppi ei ainakaan ole keskellä tyyntämerta odottelemassa taivaalta tippuvia betonikenkiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *