Kategoriat
Ulkomaat

YK esitteli minitietokoneen kehitysmaiden lapsille

YK:n tietoyhteiskuntakokous esitteli myöhään keskiviikkona halvan kannettavan tietokoneen, joka on suunniteltu erityisesti kehitysmaiden lapsia varten. Koneella pääsee langattomasti tietoverkkoon. Virta siihen ladataan koneen kyljessä olevalla kammella.
”Ihan vittuilumielessä tässä ollaan liikkeellä. Lapset voivat käydä neitssä katsomassa, mitä kaikkea kivaa heidän teollisuusmaalaisilla ikätovereillaan on”, totesi joulupukin nuttuun pukeutunut YK:n pääsihteeri Kofi Annan.
”Esimerkiksi Kiinan köyhillä alueilla tämä on ihan taattu hitti. Sikäläiset lapsukaiset voivat nähdä verkkokaupoissa myytävänä ihan samoja leluja, joita he itse ovat paskalla palkalla ja epäinhimillisissä oloissa värkänneet sormet verillä”, Annan riemuitsi.
”Tietoyhteiskunta. Globaali osaaminen. Edistys”, kuolasivat puolestaan kuorossa Microsoftin, Applen, ITT:n ja Nokian johtajat.

16 vastausta aiheeseen “YK esitteli minitietokoneen kehitysmaiden lapsille”

”tulosjohtaminen, osaamisen siirto, huippuyksikköpolitiikka, turvallisuus, innovaatiojärjestelmien vahvistaminen”, lisäsivät pojat Arkadianmäellä

Tämä oli kyllä oikeasti hyödyllinen uutinen. Mutta Lehti vois uutisoida laitteen hyvistä puolista vähän enemmän. Esimerkiksi me pääsemme itse saatanan perustaman ja omistaman Microsoftin ikeestä kun maailmaan tuotetaan pari kymmentä miljoonaa Linux konetta. Ettikää jostakin se irc anukseen ja Linux ja Sun kunniaan sivusto jossa on kerrottu vähän uskonnollis poliittiseen sävyyn asiasta tosi asiallisesti. 🙂 Tämä oli sitten vakava viesti. 😐

”Ja minähän en suostu kantamaan vastuuta Microsoftista!”,
Helvetin toimitusjohtaja, TM Beelzebub Saatana vastaa närkästyneenä.
”Tässä maailmassa on yksi hyvä ja yksi paha, Hyvä on Hän, jonka nimeä en hänen pyhyytensä nimeen mainitse, eli Allah Jumala, ja paha on hän, jonka nimeä en tuskallisessa inhossa mainitse, eli Bill Gates. Minä olen vain pikkupiru sen kaiken MS:n kehittämän helvetin keskellä.”

mitäs niille köyhien maiden lapsille jaetaan läppäreitä?!? eihän suomessakaan kaikilla lapsilla vielä ole kanettavaa!! nii..

(Bittilä) ”Fan, eihän täs o ees Larryä”, manaili kehitysalueen lapsi Elisabeth Rehn (nimi muutettu) testaillessaan Joulupukin tuomaa minidaattoria. ”Antakaa leipää! Antakaa leipää”, huokaili vastaan kehitysyhteistyöläinen Marttti Ahtisaari (nimi muutettu). ”Tarttis tehdä jottain, mut em mää ainakaan viitti”, tokaisi jos-mies Mauno Koivisto (nimi ei muutettu).

Miksei tätä ole keksitty aiemmin? Laitetaan vielä Aasian ja Afrikan pienet kädet tuottamaan näitä koneita…

Maxianus:
Millä luulet, että niitä koneita muutoin saadaan tehtyä niin halvalla?

Voe helevetin perkele.
Persnetolla pitäs kuulemma niitä myydä, että aika halvalla saavat tehä. Laittasvat ennemmin ne pienet kädet leipomaan vaikka leipää itelleen.
Painasivat rahaa eikä tämmösiä turhuuksia, sano vanhaisäntä postikortista.

”Mitään internettiä, eihän ne edes osaa lukea”, sanoi Valtakunnan Ääni P. Siitoin ja löi sargofaginsa luukun kiinni.
”Niinpä”, kommentoivat Poliittiset Vaikuttajat, ja lipaisivat kitaansa viimeiset kikkareet ylikansallisten yhtiöitten johtajien pakaroitten välistä.

Niin, ja eihän ilmiselvä kirjoitustaidottomuus ole tähänkään mennessä estellyt kommentointia.

Mielenkiintoinen näkökulma tarjota tietokonetta nälkään! Jos Afrikan maassa X ei ole enää IMF:n ”uudistusten” jälkeen koulutusta, ei muita työpaikkoja kuin maanviljelijä, ei ruokaa, AIDS-epidemia, epätasa-arvo ja poliittinen vaino ja talouskasvu 0%, niin kyllä varmasti tietokone onkin ratkaisu tähän. Nälissään sitten voivat veivata kampea ilman mitään tietoakaan internetyhteydestä, saati lukutaidosta, ollessaan mielipidevankina jossain Gulak-leirillä. Apu on valtava! Voivat kai sitten pelata jotain korttipeliä sillä Linuxillaan. No JESS!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehti 1692: Lähes puolet massachusettslaisista hyväksyy kidutuksen

(SALEM) Lähestulkoon puolet Massachusettsin osavaltion asukkaista hyväksyy kidutuksen käyttämisen noidiksi epäiltyjen kuulusteluissa. Tuoreen tutkimuksen mukaan joka kolmas hyväksyisi peukaloruuvien ja...

Close