Kategoriat
Kotimaa

Stakes: Alkoholiveron alennuksen jälkeen hauskempaa

(ESPOO) Alkoholiveron alennus on jo näkynyt monin tavoin Suomalaisessa yhteiskunnassa. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesin tuoreen tutkimuksen mukaan veron alennuksen jäljiltä ei esimerkiksi vituta yhtään niin paljon.
”Ei vituta yhtään niin paljon. Alkoholi maistuu hyvältä ja asiat tuntuvat luistavan” siteeraa tutkimusryhmän päällikkö Just nyt maailman kuningas Tiainen vahvassa laitamyötäisessä.
Viinan hinnan lasku näkyy kuitenkin myös poliisin toiminnassa. Ylikomisario El Zorro liikkuvasta poliisista kertoo, että koko työn luonne on muuttunut.
”Minä- – – minä ajan ainakin paljon paremmin pienessä – – – paljon paremmin pienessä maistissa” uskoutuu El Zorroksi esittäytyvä ylikomisario täysin seipäässä.

Hallitukselta
ei vielä toimia

Suomen hallituksesa on jo keskusteltu mahdollisista toimista halvan viinan vaikutusten suhteen. Alkoholiveron korottamista ei kuitenkaan toistaiseksi ole suunniteltu.
”Vittu – – – saatana poijjat kansan urhokkaan – – – yrghhh – – – ttu lähetään ulos kattoon” todetaan hallituksen eduskunnan tiedoksi jättämässä muistiossa. Eduskunta puolestaan on virallisesti kutsunut raittiudestaan tunnettua pääministeri Matti Vanhasta ”neidiksi” ja ”sivariksi” aika kovassa tuiskeessa.
Nyt otettu suunta tuskin kääntyy erityisen nopeasti. Alkoholiveron alennuksen jälkeen monet yritykset ovat joutuneet panostamaan yhä houkuttelevampaan näytteillepanoon, esimerkiksi Berner Oy on tuonut markkinoille Lasol -6-packin, jota mainostetaan muun muassa hyvänä lahjaideana.

4 vastausta aiheeseen “Stakes: Alkoholiveron alennuksen jälkeen hauskempaa”

(Karvatunturi) Joulunvietto uudistuu! Monikulttuurisena nykyaikana kaikissa perheissä ei ole soveliasta viettää tavallista Joulu-ukko-joulua. Uusi palvelu tarjoaa vaihtoehtoja kinkkuajan viettoon.
ITÄMAAN TIETÄJÄT – Raittiit, autoilevat ja laulavat Melchior, Kaspar ja Balthasar tuovat orientaalin tuulahduksen joka kotiin.
PROFEETTA MUHAMMED – Raitis ja autoileva Muhammed kertoo koko perheelle Koraanin niin kuin se on.
BUDDHA – Raitis ja levitoiva Buddha tuo tunnelman vähävaraiseenkin kotiin. Zeniläisen opin mukaisesti Buddha kertoo lapsillle, että nämä eivät tarvitse lahjoja, koska he itse ovat lahja.

Toi Lasol-sixpäkki on kyllä hyvä keksintö. Taitaa olla pultsareille suoraan suunnattu. Vai mitä mieltä olette, hyvät ihmiset? Että minä rakastan teittii niin! Etenkin missin tissii, namu, sitä kun sais lipoa…

No nythän on jo ammoin todettu, että viinan juomisesta tulee jälkitautia, nk. Yleisliittolainen Kohmelon Enkeli vierailee.
Tämän alueen estetiikkaan ja muuhunkin käytäntöön mielenkiintoisen tutustumisnousuhumalan antaa ohessa oleva linkki. Tekstissa usein mainittu Erofejevin runoelma Moskova-Petuski on myös suomennettu.

Eduskunnan selvin päin tekemistä päätöksistä hauskimpia ovat kyllä ne, jotka on tehty humalassa alkoholiveronalennuksen jälkeen.
”Jykke Katainen on homo!” huusi salin perältä kokoomuksen suuntaan virtsaava Sulo Aittoniemi (alk.kesk.).
”Mutsis oli”, murahti Katainen taskumattiaan haparoiden.

Vastaa käyttäjälle Eino M. Akunen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Naisten MM-painonnostossa huipputuloksia

(DOHA) Qatarissa järjestettävissä painonnoston MM-kilpailuissa on jälleen tehty hurjia tuloksia. Etenkin "naisten" sarjoissa on rikottu ennätyksiä tuhkatiheään. Tähän asti kovimmasta...

Close