Kategoriat
Seksivau

Kiintiölihava tippui Idols-kilpailusta levy-yhtiön helpotukseksi

(HELSINKI) Levy-yhtiön keski-ikäinen johto päästi sunnuntai-iltana kuuluvan helpotuksen huokauksen, kun Pauliina Kumpulainen tippui yleisöäänestyksen tuloksena Idols-finaalista.
”Onneksi näin, sillä olisi ollut vaikea markkinoida ylipainoista idolia teineille, joiden ihanteet ovat tällä hetkellä terveen anoreksian ja pornahtavan yliseksikkyyden risteyksessä”, levy-yhtiön tiedotusvastaava Jörg Haider kertoo.
Haiderin mukaan ns. kiintiölihavan tiputtaminen Idolsin tässä vaiheessa on hyvä asia niin ohjelman kuin iltapäivälehtien kannalta, sillä lopulta kilpailun voittoon haetaan sitä normaalia naapurinpoikaa tai -tyttöä, josta saadaan lehtien kansiin paljon seksikkäitä poseerauskuvia levymyyntiä edistämään.

”Runkkausfantasioiden kohteena tai pikkutyttöjen mallina plösöt eivät toimi”
, Haider muistuttaa.
Ensi sunnuntaina finalistit jännittävät, tippuuko seuraavana joukosta kiintiöhomo vai kiintiöulkomaalainen.
Ykköspaikasta kansan sydämessä kamppailevat vielä muun muassa aasialainen Antti Tuisku -klooni, veritulppa, naapurin Mirja, työväen presidenttiehdokas Sauli Niinistö sekä yllätysfinalisti Suuri Cthulhu.

7 vastausta aiheeseen “Kiintiölihava tippui Idols-kilpailusta levy-yhtiön helpotukseksi”

Cthulhu VOOOIITTAAAAA!! VOOOOOOOOOOOOOOOOOOIIIIITAAAAAAAAAAAAAA!! Maii PRÖÖDEERRÄÄÄÄÄÄ!!! Ja teemu on perseestä.

Mutta eikös Cthulhulla ole jo anoreksia? Eihän se ole syönyt sieluja sitten Lovecraftin kuoleman.
Cthulhu napapaidassa olis aika *fap*

Vastaa käyttäjälle Persoona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Luottamus talousuutisiin kasvussa

Elinkustannusindeksin pisteluku lokakuussa 1603, nettohintaindeksi nousi 0,6 prosenttia. Suomalaisten luottamus talousuutisten tulevaisuuteen on edelleen vahvaa. Tuoreen yleisbarometrin mukaan jopa 32...

Close