Kategoriat
Kotimaa

Ei paskempi päätös Tallinkilta

(HELSINKI) Laivayhtiö Tallink lopettaa jätevesien laskemisen Itämereen mahdollisimman nopeasti. Tallinkin toimista nousi kohu, kun Helsingin Sanomat kertoi asian, jonka kaikki kuitenkin jo tiesivät. Uusi ympäristöpolitiikka aiheuttaa muutoksia myös tavallisten matkustajien arkeen.

”Ei ole taloudellisesti järkevää siirtää ihmisten paskoja mihinkään vitun käsittelylaitoksiin. Kyllä se vaan on niin, että nyt loppui ihmisiltä paskominen meidän laivoissamme. Kusta saa korkeintaan housuihin sekä sitä pyytävän partnerin kasvoille, mutta mielellään ei meksikolaisen oluen nauttimisen jälkeen silloinkaan”
, selventää Tallinkin mukaekologiapäällikkö Marco Bode.
Boden mukaan vessojen ovet hitsataan umpeen ja jokaiselle matkustajalle jaetaan kertakäyttövaipat terminaalissa. Lehti ei jaksanut kysyä kommenttia matkustajilta, koska uutiseen olisi kuitenkin laitettu kansan suulla sanotuksi pelkästään ”paskan homman” kaltaisia mukahauskuuksia.

”Eipä tuollakaan päätöksellä ole vitunkaan väliä Itämeren terveyden kannalta. Korkeintaan pieni liraus isossa kusilammikossa. Koskas muistatte että tällekään rehevöityvälle paskalammelle olisi mitään tehty, häh?”
, ulostaa mukaekologian professori Thomas Strunz.

8 vastausta aiheeseen “Ei paskempi päätös Tallinkilta”

(Pihviritarihuone) ”Paskaaks sitä sinne Tallinnaan paatilla menemään, kyllä niitä virolaish***uoria saa tänne Copterlinelläkin”, örähti tunnettu luonnontuotemylläri Loka Laitamyötänen. ”St***ana kestä kattella noita suomalaisämmiä kesät talvet p***ele röyh prööh.”

No nyt maailma pelastuu, ja kaikki boikotteja kehitelleet ym asioiden suuruussuhteita tajuamattomat aktivistit voivat jatkaa omaa muka-ympäristöystävällistä elämäänsä hyvällä omallatunnolla.

Onhan Tallinkilla perinteisesti muutenkin oksennettu lattialle tai joskus pussiin.
”Kyllähän tämmöinen ylenmääräinen kohkaus Itämeren saasteista lähinnä vituttaa. Ymmärrättekö te yhtään, miten meidän bisnesten käy? Minä palkkaan sitten työntekijät jatkossa Nigeriasta, perkele”, vaahtosi Tallinkin toimitusjohtaja ennen kuin haarniska-asuinen henkilö läväytti häntä kumikanalla turpaan.

Niin, Pietarin kaupungin ohellahan se on ollut mojova lisä tämä Suomi-Eesti merenkulku tässä Suomenlahden kalojen tinassa pitämisessä; Tallinkin suomalaisperäinen krapulalieru on ollut kännikaloista mukavaa vaihtelua Leningradin oblastin vastaavaan verrattuna…..

Pietarin jätevesiin ja Suomenlahden rantavaltioiden maatalouden aiheuttamaan hajakuormitukseen verrattuna jonkun kipon jätevedet ovat suunnilleen yhtä tärkeitä kuin yksi hyttysen takajalka Suomen lihataloudessa.

Kuulin tossa keskustelun kahvilassa jossa oli mm,Tallinkin purseri, stuertti ja perääantavamies.
Keskustelivat siinä että Tallinkki meinaa jatkaa edelleen P***an laskemista mereen nimittäin pallomereen, jossa olisi vielä tilaa muutamalle ”pallerolle”…
ja sitten jotain oluen uudelleen käytöstä mutta se on ihan toinen juttu…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kiintiölihava tippui Idols-kilpailusta levy-yhtiön helpotukseksi

(HELSINKI) Levy-yhtiön keski-ikäinen johto päästi sunnuntai-iltana kuuluvan helpotuksen huokauksen, kun Pauliina Kumpulainen tippui yleisöäänestyksen tuloksena Idols-finaalista. ”Onneksi näin, sillä olisi...

Close