Kategoriat
Talous

Valtiovarainministeriö varoittaa kunniavelkaantumisesta

(SMOLNA) Valtiovarainministeriö kehottaa kansalaisia varomaan liiallista kunniavelkaantumista. Ministeriön mukaan suomalaiset ovat jo unohtaneet 1990-luvun talouslaman opetukset, ja etenkin nuoret ottavat nykyään huomattavan suuria kunniavelkoja.
”Kunniavelkaa otetaan yhä rohkeammin, ja usein ilman kunnollisia takuita. Samaan aikaan joka kymmenennellä alle 30-vuotiaalla on jo vaikeuksia velkojensa hoidossa”, muistuttaa viskaali R. Establismentti.
Nuorten kompastuskiviksi koituvat erityisesti pienissä erissä otettavat kulutuskunniavelat, joita kahmitaan yhtä aikaa monesta eri paikasta. Tällöin velkojen kokonaissumma korkoineen voi paisua yllättävän suureksi. Hoitamattomat kunniavelat saattavat seurata pitkään. Leima otsassa voi tukkia tien silloin, kun pitäisi esimerkiksi saada puhelinliittymä, vuokra-asunto, uutta lainaa tai löytää töitä.
Lehden useista lähteistä keräämien tietojen mukaan tämäkin asia oli ennen yksinkertaisesti paljon paremmin.
”Suomen tulisi mahdollisimman nopeasti liittyä Natoon”, kommentoi puolestaan Olli Kivinen vaikkei kysytty.

3 vastausta aiheeseen “Valtiovarainministeriö varoittaa kunniavelkaantumisesta”

Asiassa on silti jotain hyvääkin: esikoiskirjailijoiden määrä tuplaantuu, kun syksyn ja isänpäivän myötä yhä uusia kunniavelkakirjoja julkaistaan pokkariversioina. Juhani Palmun ja Tony Halmeen kunniavelkojat odottavat kieli pitkällä.
Minun pitäisi mitä pikimmiten yhtyä Olli Kiviseen, mutta siinä taitaa edelleen olla Nato tiellä.

Jos kunniavelan taakka kasvaa liian isoksi, siihen auttaa ainakin meilläpäin nk. seppuku-järjestely. Pienemmästä velasta voi yrittää päästä leikkaamalla pikkusormensa irti.

Mora-tehtaalla jo valmistaudutaan menekin kasvuun, joka ylittää jopa 3G-kasvuennusteet.

Vastaa käyttäjälle Jiri Parma Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jääkiekkokatsomon käytös järkytti

(HELSINKI) Jääkiekon SM-liigan otteluvalvoja on jättänyt valituksen Jokerien kannattajakatsomon käytöksestä tiistaisessa ottelussa. Raportin mukaan Jokeri-fanit huutivat rytmikkään uhmakkaasti "Keskusta on...

Close