Kategoriat
Talous

Taivas listautuu pörssiin

(TUONPUOLI) Talousvaikeuksissa painiskellut Taivas ilmoitti tänään, että yhtiö listautuu Helsingin pörssiin vuodenvaihteeseen mennessä. Listautumisen yhteydessä järjestetään kaikille sijoittajille avoin osakeanti.
Amerikkalaiset eläkerahastot ilmaisivat oitis tyytyväisyytensä Taivaan päätökseen.
”Hieno juttu. Taivas on kuitenkin ollut tällainen helvetin sukuyhtiö, jossa on noudatettu pitkäjänteistä linjaa ja kaikkia vitun perinteitä. Mahtavaa, että nyt meidän kaltaisemme pikavoittoja hakevat ryöstökapitalistit pääsevät pilaamaan tämänkin homman”, kommentoi eläkerahastonhoitaja Judas I. Scariot Amerikasta.
Markkinoilla on ihmetelty päätöksen ajankohtaa, sillä Taivaassa viime viikolla käynnistynyt työkiista on vielä selvittämättä, ja se saattaa vaikuttaa laskevasti osakkeiden nimellisarvoon listautumisen yhteydessä.
Taivaassa suhtaudutaan kuitenkin luottavaisesti siihen, että työkiista selvitetään adventtisesonkiin mennessä. Kolmannenvaltakunnansovittelija Hermanni Jöörinki on lähetetty paikalle. Jöörinki kertoi, että hän aikoo esittää vielä tällä viikolla mahdollisuutta työriidan ”lopulliseen ratkaisuun”.

5 vastausta aiheeseen “Taivas listautuu pörssiin”

Todennäköisesti kiristynyt kilpailutilanne ajaa Helvetinkin pörssiin lähiaikoina. Helvetin toimitusjohtaja Lucifer joutuu varmasti jo lähipäivinä painostuksen kohteeksi. Pääomasijoittajat eivät varmaan katso hyvällä sijoituksensa arvon alenemista. Erityistä huolta herättää se että Taivaan listautumisen myöta taivaspaikkojen hinnat alkavat analyytikkojen mukaan nousta ja palvelutaso parantua käyttöpääoman lisääntyessä, siten Taivaan kannattavuus pitkällä aikavälillä näyttäisi paremmalta kuin Helvetin. Ja pitkää aikaväliähän sijoittajat tässä tarkastelevat, kun molemmat kilpailijat majoittavat uudet asiakkaansa iäisyydeksi.

Upeaa! Lopultakin hostile takeover tulee mahdolliseksi ilman pyhää sotaa. Maailmanuskontojen tai ateistien nokan edestä voiton vievät kuitenkin ne Amerikkalaiset eläkerahastot tai puoli Suomea ostaneet ”pohjoismaiset” sijoitusrahastot. Koska Taivaan organisaatio on liian kankea globaaleille markkinoille, täytyy alkaa tervehdyttäminen ja virtaviivaistaminen; Anteeksianto-liiketoiminta eriytetään omaksi yhtiöksi, joka myydän kalvinisteille. Samoin Moraali-yksikkö myydään, johon Maailmapankki ja IMF ovat osoittaneet kiinnostusta. Pyhä Henki co. jää Taivaan pääliiketoiminnaksi. Taivaan porttien vartiointi ulkoistetaan enkeleiltä USA:n armeijalle. 5000 vuoden rauha Helvetin kanssa on kohta vaakalaudalla, kun uuteen turvallisuuspolitiikkaan ja kansallisen turvallisuuden linjanvetoihin kuuluu ennaltaehkäisevä isku Helvetin tulisiin lampiin. Sateliittikuvissa on näkynyt selviä merkkejä Yhteisvastuu, Tasa-arvo ja Kehitysapu -nimisistä joukkotuhoaseista. Lastentarhojen viereen tehtävien rypälepommitusten odotetaan alkavan seuraavana täysikuuna klo 00.00.

Anteeksianto -liiketoiminnan eriyttäminen omaksi yhtiökseen lienee todellakin hyvä ajatus. Tulevaisuudessa sitten tullaan panostamaan uuden teknologian mahdollistamiin sovelluksiin, esimerkiksi anteeksiannon mobiilipalvelut eivät ole vielä päässeet kehittymään lähellekään asiakkaiden tarpeita vastaaviksi. Tutkimusten mukaan normaalilla katolilaisella on syytä ripittäytyä noin neljä kertaa tunnissa, uudet tekstaripalvelut tällä alueella varmasti parantaisivat anteeksiannon tavoitettavuutta ja helpottaisivat synnitöntä elämää sekä parantaisivat tämän liiketoiminnan kannattavuutta. Tässä tosin olisi myös mahdollisuus Taivas-Helvetti joint venture -hankkeelle, koska tekstiviestithän ovat alunperin itse Perkeleestä.
Osana Taivaan liiketoimintojen uudelleen järjestelyä ja tervehdyttämisohjelmaa rukousten käsittely todennäköisesti tullaan lopettamaan kannattamattomana. Lisäksi ilmestyksiä tekevien enkeleiden työsuhteet joudutaan muuttamaan osa-aikaisiksi, yleisesti ottaen arvioidaan että Taivaan henkilöstön palkkioista täytyy karsia noin 35 prosenttia.

Ei työkiistat tai mikään muu vaikuta osakkeen nimellisarvoon, eikä nimellisarvolla ole mitään väliä IPO:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehti vuonna 2020: Maatalouskiista uhkaa WTO:n neuvotteluja

(HELSINKI) Maailman kauppajärjestön WTO:n 148 jäsenmaan on päästävä hyvin nopeasti sopimukseen Dohan kierroksen maatalousneuvottelujen tavoitteista, jos koko kierroksen kaatuminen halutaan...

Close