Kategoriat
Arkisto

Lehti vuonna 2020: Maatalouskiista uhkaa WTO:n neuvotteluja

(HELSINKI) Maailman kauppajärjestön WTO:n 148 jäsenmaan on päästävä hyvin nopeasti sopimukseen Dohan kierroksen maatalousneuvottelujen tavoitteista, jos koko kierroksen kaatuminen halutaan estää.
”Juu juu, ihan kohta tästä asiasta ei voi mitenkään enää puhua, aika loppuu kesken kertakaikkiaan”, varoitti Doha-veteraani Mark McAyshire toimittajia kokouspaikan käytävällä.
Brysselissä ensi viikolla pidettävän WTO:n ministerikokouksen pohja on vuosikymmeniä käydyistä poliittisista keskusteluista huolimatta vielä täysin auki. Neuvottelut ovat olleet vaakalaudalla koko ajan, mutta McAyshiren mukaan nyt tilanne on erityisen kriittinen.
”Nooh, ensimmäisen avioliittoni uhrasin näille neuvotteluille, mutta ette usko, millainen hunkki minua nyt odottaa kotona”, hän sanoo ääni väristen.
Neuvotteluissa teollisuusmaat ovat pyrkineet saamaan kehitysmaat luopumaan turhista riistoa hillitsevistä rajoituksista ilman, että niiden itsensä pitää tehdä myönnytyksiä. Vuosien saatossa lukuisat pimeästi halpoja aseita ostaneet kehitysmaiden hallitukset ovat kuitenkin jo ymmärtäneet antaa periksi lähes kaikissa kiistakysymyksissä.

Yksi vastaus aiheeseen “Lehti vuonna 2020: Maatalouskiista uhkaa WTO:n neuvotteluja”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *