Kategoriat
Kulttuuri

Suuri Cthulhu Nightwishin uusi solisti

(KITEE) Nightwish-yhtye on valinnut uudeksi solistikseen muinaisen hullun jumalolennon, suuren Cthulhun. Yhtye tiedotti asiasta nettisivullaan avoimessa kirjeessä varhain tänä aamuna.
Yhtyeen säveltäjä Tuomas Holopaisen mukaan valinta oli loppujen lopuksi helppo ja tapahtui koko orkesterin yhteisymmärryksen vallitessa.
”Irti päästyään suuri Cthulhu tuhonnee koko Nightwishin ja huomattavan osan the 69 eyesistä. Eloonjääneitä tuskin on, mutta mikäli näin käy heidät orjuutettaneen yhdessä koko muun maailman kanssa” arvailee Holopainen bändin uutta linjaa.

17 vastausta aiheeseen “Suuri Cthulhu Nightwishin uusi solisti”

(Rrryggoth´koski) ”Ei, ei yllätä yhtään. Täähä on niinku trendi. Jo viime viikolla käynnistettiin HIMin kanssa YT-neuvotttelut, ja vähän nyt näyttää siltä että demonisulttaani Azathoth ryhtyy pimeäksi valoksi Valon tilalle”, kertoo alaperoisten ristikkäispääruuvarien liiton johtaja Jeesusteippi Maglite-Daoloth. ”Niinku”, jatkaa Maglite-Daoloth.
Trendi levinnee pian humppakansankin keskuuteen, Anna Erikssonin jätettyä tanssilavat on luultavaa enemmän todennäköistä että tangoväen suursuosikki ensi kesänä on Shub-Niggurath & Agents.
”Niin, vaihdettiinhan Epuissakin kokoonpanoa jo taannoin, ja pian lanseerataan pändille uusi nimikin, Ubbo-Sathla Normaali. Ei vaikuta keikkaan”, toteaa Ylöjärveltä, Helvetin 8. piiristä tavoitettu Aku Syrjä.

Häh! Ensin lehti kertoo että uusi solisti on Timmy, nyt Cthulhu. Onko toinen (kumpi?) vain huhupuheita? Minkälainen lehti julkaisee huhuja? Lehtikö?

Veromaksuillako täällä taas jotain tuetaan!? Lehteäkö?!
On tämä taas niin sitä, ei mun veroeuroilla ainakaan mitään saa tukea!

En usko, en sanaakaan usko! Minun tärpättirinkini vannoi visusti kertomasta, mutta paljastanpa nyt kuitenkin, että Nikhtvishin uusi laulaja on… kul, kul, kul… ei kukaan muu kuin Raivo Roosna!

Se hyvä puoli tässä on, että Suuri Cthulhu saattaa oikein keikasta innostuttuaan likvidoida esim. Rasmuksen ja PMMP:n. Ja kaikki Idols-”laulajat”.

Onko se nyt Timmy vai Suuri Cthulhu? Eikö enää Lehteenkään voi luottaa? Toimitus hoi, missä lähdekritiikki?

Cthulhu fhtagn, Cthulhu fhtagn! Ph’nglui mglw’nafh Cthulhu R’lyeh wgah’nagl fhtagn!

Paskapuhetta. Minut on jo kiinnitetty M.A. Nummisen ja Pedro Hietasen tulevalle jazz-levylle soittamaan rumpuja. Aikatauluni on liian tiukka keikkailulle ja lisäksi minun pitää ehtiä aina jouluisin tapaamaan ystäviäni Shodania sekä tohtori Armitagea. Lopettakaa ilkeiden huhujen kirjoittaminen. Syvälle sydämeen sattuu.

”Ph’nglui mglw’nafh Cthulhu R’lyeh wgah’nagl fhtagn”
”Ph’nglui mglw’nafh Cthulhu R’lyeh wgah’nagl fhtagn”
”Ph’nglui mglw’nafh Cthulhu R’lyeh wgah’nagl fhtagn”
”Ph’nglui mglw’nafh Cthulhu R’lyeh wgah’nagl fhtagn”
”In his house at R’lyeh dead Cthulhu waits dreaming.”
”In his house at R’lyeh dead Cthulhu waits dreaming.”
”In his house at R’lyeh dead Cthulhu waits dreaming.”
”In his house at R’lyeh dead Cthulhu waits dreaming.”
Cthulhu nouskoon ikuiseen valtaan tähtien olessa asemissaan! Chtulhu nousee tyynestä valtamerestä ! 15.6.2396, varokaa olemasta leveyspiirillä 47 ° 9’ S, 126 ° 43’W !!!!!!

Vastaa käyttäjälle Persoona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Italia sai nimensuojan mafialle

(PALERMO) Italialle on myönnetty yksinoikeus mafia-nimen käyttöön Euroopan Unionin alueella. EY-tuomioistuimen päätöksen mukaan mafia on perinteinen, tietyille Italian alueille tyypillinen...

Close