Kategoriat
Kotimaa

Yhä useammat tapaavat kasvotusten ensikerran häissään

(HELSINKI) Yhä usemmat parit tapaavat ensimmäisen kerran kasvotusten vasta häissään. Stakesin tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan useimmat nuoret tapaavat ja viettävät koko seurusteluaikansa netissä näkemättä toisiaan todellisessa elämässä, tai kuten nuoret sanovat, IRL:ssä, ennen häitään.
Tutkija Sony Monitori kertoo, että suosittuja ohjelmia tähän käyttäytymiseen ovat muun muassa Messenger ja ICQ sekä erilaiset IRC-galleriat.
”’Sulla on kiva kuva’, ’sulla on mukavia runoja’ tai ’pidäx säkin musasta’ ovat kysymyksiä, joilla parinvalintaa netissä harrastetaan. Myöntävä vastaus yleensä tarkoitaa suurta pariutumistodennäköisyyttä”, Monitori kertoo.
Tutkimuksen mukaan 36 prosentissa tapauksissa molemmat pariskunnan osapuolet olivat pettyneitä nähdessään toisensa ensikerran tosielämässä hääpuvuista huolimatta. 47 prosentissa tapauksista vain toinen osapuoli pettyi.
Monitorin mukaan suurin pettymissyy oli toisen valehteleminen joko fyysisistä tai henkisistä ominaisuuksista. ”Esimerkiksi kolmatta silmää, puuttuvaa jalkaa tai lobotomiaa ei aina mainittu chateissa”, Monitori kertoo.
Monitorin mukaan nykysuuntauksella on kuitenkin monia hyviäkin puolia.
”Suojaseksi on todellista, kun parit harrastavat sitä satojen kilometrien päässä toisistaan, jolloin äpäröitä ei pääse sikiämään pyhään maahamme. Lisäksi vanhemmat voivat antaa jo alle kymmenenvuotiaiden tutustua seurusteluun, sillä sehän ei netin kautta voi johtaa mihinkään pahaan”, Monitori kertoo kuola valuen lapparinsa äärestä.

8 vastausta aiheeseen “Yhä useammat tapaavat kasvotusten ensikerran häissään”

Pitääkö sellaisesta aiheesta kirjoittaa kolumni mistä ei ole hölkäsenpöläyksen tietoa? Naurattaa tälläiset aina ja lopuksi laittaa oikein vihaiseksi.

Sony Monitorihan on sentään tutkija, ja hänellä luulisi olevan tietoa runsaasti kyseisestä aiheesta. Oletan hänen olevan töissä Stakesilla, jossa ei turhanpäiväisiä tutkimuksia kyhätä.

tämmönenhän on jo ihan naurettavaa. Voisi tutustua aiheeseen vähän enemmän ennenku kirjottaa tämmösen jutun…

Ahahhahaha kevyt untamo ollu kirjottamassa. 😀
Joka toisessa lauseessa jotai häikkää. :):):)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Tutkijat pelkäävät legojen opettavan lapsille vääristynyttä kehonkuvaa

(AKKUSATIIVI) Niitä löytyy liki jokaisen lapsiperheen kotoa, niiden parissa monet lapset viettävät jopa tuntikausia päivittäin, niitä pidetään harmittomina ja jopa...

Close