Kategoriat
Talous

Helsingin Sanomien toimittajat uskaltavat taas liikkua ulkona

(FORTISSIMO) Paperiteollisuuden työtaistelun loppuminen otetiin huojennuksella vastaan etenkin Helsingin Sanomien toimituksessa. Toimittajat pääsivät näin ensimmäistä kertaa yli viikkoon ulos Sanomatalosta ilman henkivartijoiden suojaa.
Vartiointi otettiin käyttöön välittömästi sen jälkeen, kun HS:n toimittaja piestiin Viipurissa lehden lakkouutisoinnin takia. Yksikään toimittaja ei liikkunut ulkosalla ilman kolmea vartijaa, ja useat eivät uskaltaneet poistua tiloista ollenkaan.
”’Tuleeko isi nyt kotiin?’ joutui pikku-Miro kysymään moneen kertaan, mutta ei, niin ei käynyt”, kertoi toimituksen kärsimyksistä politiikan toimittaja Petteri Metsäteollisuus. Monet toimituksen jäsenistä ovatkin pahasti alkoholisoituneet vietettyään pakollista karanteenia Painobaarissa.
Tehtaiden käynnistyminen merkitsee ilouutista myös toimittaja Marjo Ollikaiselle, joka voi taas lukea sähköpostiaan.
”Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Opimme nimittäin jotain aivan uutta: että paperimies on juntti. Emme olisi ikinä uskoneet”, hämmästelee toimituksen edustaja Heikki Tuottavuus-Kilpailukyky.
Lehden saamien tietojen mukaan Ilta-Sanomat suunnittelee seuraavaksi kysyvänsä paperimiehiltä, söisivätkö nämä sellupuuroa yhdessä Silvio Berlusconin kanssa.

3 vastausta aiheeseen “Helsingin Sanomien toimittajat uskaltavat taas liikkua ulkona”

Vastaa käyttäjälle Turkulainen nostokoneyrittäjä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Myös Kalliksella julkkistukijoita

(PIANO) Istuvan presidentti Tarja Halosen taakse on jo ryhmittynyt sankka joukko julkisuuden henkilöitä, mutta muut eivät aio jäädä pekkaa pahemmiksi....

Close