Kategoriat
Kotimaa

Ministerinvaihdosten luvataan olla nostamatta hallituksen kompetenssia

(ARKADIA) Luvassa olevat ministerinvaihdokset eivät tule uhkaamaan hallituksen kompetenssitasoa, vakuuttaa Suomen hallitus tiistaina julkaisemassaan tiedotteessa. Hallituksen mukaan sen paremmin ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäen äitiysloma kuin SDP:n Eero Heinäluoman mahdollinen nousu hallitukseen eivät vaikuta asiaan.
”Tavoitteemme on, että hallitus pysyy yhtä murheellisen kyvyttömänä ja ministeriöiden virkamieskunnan vedätettävänä kuin tähänkin asti”, summasi pääministeri Matti Vanhanen.
Eniten huolestuneita on ministerien salkunvaihtokierroksesta oltu yliopistomaailmassa, jossa Lehden saamien tietojen mukaan pelätään, että opetusministerin paikalle nousisi ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin henkilö, ”joka ei olisi niin helvetin surullinen tapaus kuin nämä viimeaikaiset.”
”Luojan kiitos pelko on osoittautumassa turhaksi. Näin voimme jatkaa turvallisesti kehitystä kohti liukuhihnavetoisia massatuotantolaitoksia, jotka kouluttavat osaavia kännykkäpalvelusuunnittelijoita yritysten tarpeisiin. Pelkäsimme jo, ettemme saakaan lakkauttaa kaikkia humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä tiedekuntia kannattamattomina”, huokasi yliopistoväen edustaja Alma Mater.

Yksi vastaus aiheeseen “Ministerinvaihdosten luvataan olla nostamatta hallituksen kompetenssia”

Luvataan olevan nostamatta, kiitos. Vaikka eihän sitä tosiaan nykyisen koulutuksen tason huomioon ottaen voi liikoja vaatia =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
ÄKT vaatii poliisille armeijan aseita piraatteja vastaan

(VARIKKO) Levy-yhtiöiden edunvalvontajärjestö ÄKT vaatii eduskuntaa antamaan poliisille valtuudet käyttää armeijan järeitä aseita apuna kamppailussa nettipiratismia vastaan. Poliisi saisi esityksen...

Close