Kategoriat
Paavi

In Memoriam: Paavi Johannes Paavali II

(VATIKAANI) Paavi Johannes Paavali II on kuollut. Karol Wojtylaksi syntymässä ristitty hengenmies menehtyi hetki sitten kaikkiin tunnettuihin sairauksiin. Kaipaamaan jäivät vaimo ja kolme lasta, joista vanhin edellisestä avioliitosta. Paavi oli säilyttänyt myös lämpimät välit molempiin entisiin vaimoihinsa.
Puolalainen paavi joutui pakenemaan juutalaisvainoja vuonna 1939. Virkaansa hänet nimitettiin vuonna 1978 heti hänen valmistuttuaan evoluutiobiologian tohtoriksi Bolognan yliopistosta. Paavi oli kuollessaan hengetön.

16 vastausta aiheeseen “In Memoriam: Paavi Johannes Paavali II”

Paavi menehtyi kaikkiin tunnettuihin sairauksiin? aika kovis. Paavi oli kuollessaan hengetön. No aika luonnollista 😛

Ilmeisesti Monacon ruhtinas Rainier astuu paaviksi paavin paikalle, koska Terri Schiavo katsoi parhaimmaksi luopua kisasta aiemmin tällä viikolla.

Oikeasti lapset eivät taida tietää kuka heidän isänsä on, ja isänä pidetyt taas luulevat näitä lapsia omikseen. Opiskeluaikanaan nyt kuollut paavi oli Bolognan yliopiston uskontotieteen opiskelijoiden Stigma-killan aktiivinen jäsen,

Robert Langdon voi siis tulevissa seikkailuissaan jäljittää paavin perijöitä. Vaikkapa kaikkia kolmea.

heh päästiinpä siitäkin… Tästä sitten kohti parempaa. Tätä päivää on odoteltu jo pitkään

(Siunakkio) ”Paa-pa-paa-paa-paapa-paa, hei Paa-vi!”, hoilasi Vatikaanin lapsirakkaiden kuoro treenaten parin viikon sissän järjestettäviä uuden Paavin kruunajaisia. Toistaiseksi paavin tiaaraa säilytetään tarkoin vartioituna sveitsiläiskaartin taukotuvassa, missä se pitää sumpit ja bullan lämpöisinä.
Ympäri maailmaa ihmiset ovat tänä sunnuntaina katsoneet televisiota erittäin liikuttuneessa tilassa. ”Kyllä se siitä vielä nousee, oli niin tosi tärkeä tämä Kimin kolmas sija”, toteaa vapaanahkuri Pekka Leikkaa Forssasta. Paavin kuolema ei tullut hänelle varsinaisena yllätyksenä, asiasta oli keskusteltu jo lauantaina päivällä S-marketissa viikonloppuostoksien teon yhteydessä. ”Kuivalaisen Simopekka sano että tuskin se Johannes enää juhannukseen jaksaa, ja oikeessahan tuo taas oli.” Leikkaa arvelee, ettei itse osallistu hautajaisiin. ”Eiköhän noi erustushommat kuulu enempi kunnan virkamiehille, eikä se Paavi nyt niin kovin läheinen tuttu meidän perheelle ollu. Sisko lähetti sieltä Pietarinkirkon torilta toissasuvena kortin, missä se paavi vilkuttaa parvekkeeltaan, mutta ei tässä sen ihmeemmin ole yhteyttä tullu pirettyä”, Leikkaa puhuu, vaikka nauhuri on pakattu kassiin jo aikaa sitten.

Lipposesta tulisi hyvä paavi. Halvaksikin tulisi; ei tarttisi vaihtaa kuin yksi vokaali.

Kerro Terveiset Lapsille- kappale jäikin Paavi and the Leavings-yhtyeen tuotannosta parhaiten mieliimme.

ketä on tonki roskan keksiny? Paavilla ei todellakaan ollu VAIMOA ja vielä väitätte että oli kaksi VAIMOA ja LAPSIA!!! törkeetä touhua, ketä oikeen luulette olevanne? Maanpäällä ei ollut luultavasti ketään sydämmeltään hyvempää ihmistä kui Paavi JOhannes Paavali II!!! Jos joku vähätietoinen ei tiennyt niin Paavi on KATIOLILAINEN ja katolilaiset Paavit EIVÄT mene naimisiin eikä heillä todellakaan ole LAPSIA! Näyttää siltä että se joka on kirjoittanut tuon roskan niin ei tiedä OLLENKAAN mistä puhuu ja on vaan huvikseen keksinyt jotain tuollaista mikä minua katolilaisena loukkaa HYVIN syvästi! Jos ette ite usko häneen niin kunnioittakaa edes muiden ihmisten uskontoja niinkuin mekin kunnioitamme teidän uskontoanne! Ei ole tarkoitus loukata ketään, mutta en kestä lukea jotai NOIn törkeää ja olla sanomatta siihen mitään!

”Jos ette ite usko häneen niin kunnioittakaa edes muiden ihmisten uskontoja niinkuin mekin kunnioitamme teidän uskontoanne!”
Se saa päällensä heinäsirkkoja, joka epäilee uskoani sosiaalidemokratiaan!
— S.C.

HA HA!!! toi tyyppi nimeltä joku on tainnu ottaa vähän tosissaan ton muka tosi hauskan artikkelin!!! HERMO!! 😀

tyhmää valita paaviks joku satavuotias hemmo ku kohta joudutaan uudestaa vaihtaa paavia. mullekki tuli paavin kuoleman takii hirvee kasa läksyi uskonnosta.. Et ottais jotain vähä nuorempii paaveiks

Vastaa käyttäjälle kukkulan kakara Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kuolleen paavin joukossa ei suomalaisia

(ROOMA) Myöhään lauantai-iltana menehtyneen paavin joukossa ei tiettävästi ollut yhtään suomalaista. Yrjö Länsipuro ulkoministeriöstä kertoi Lehden haastattelussa että on hyvin...

Close