Kategoriat
Talous

Valtio vähentää väkeä Suomesta

(HELSINKI) Suomen valtio on päättänyt vähentää kansalaistensa määrää noin puolella miljoonalla ihmisellä. Valtio ilmoitti torstai-iltana, että se lakkauttaa kannattamattomina pitämänsä toiminnat ja sijoittaa näissä olleet ihmiset muihin tehtäviin. Ensimmäisenä poistettavat ryhmät ovat työttömät ja eläkeläiset.
”Eli annetaan fudut turhalle porukalle ja heitetään ne pois maasta pilaamasta meidän elintasoa”, kertoo nimettömänä pysytellyt valtion puhemies Gordon Gecco. ”Esimerkiksi työttömyys ei kannata, joten nämä ihmiset viedään pois johonkin muuhun maahan. Luultavasti Venäjälle tai Ruotsiin. Eläkeläiset siirretään johonkin lämpimään maahan, jossa on tilaa seniileille jääräpäille.”
Lisäksi valtio suunnittelee lakkauttavansa kannattamattomana muun muassa puolustusvoimat, raittiusliikkeen, eduskunnan rock-kerhon sekä kaikki puolueet paitsi Keskustan ja SDP:n. Lisäksi lopetettavien listalla on koululaitos, Yleisradion radiokanavat sekä Supo.
”Periaatteessa lähes kaikki saa mennä. Onpahan tilaa, mitä sitten vuokrata tai myydä voitolla ulkomaalaisille sijoittajille”,Gecco hymyilee.
Vähennykset liittyvät valtion viime syksynä ilmoittamaan tehostamisohjelmaan, jolla tavoitellaan yhteensä noin 2300 miljoonan euron säästöjä vuoden 2006 loppuun mennessä. Vähennykset on määrä toteuttaa tämän ja ensi vuoden aikana.
Suomen valtio perustelee henkilöstövähennyksiä tarpeella parantaa kilpailukykyä ja kannattavuutta. Tällä hetkellä Suomessa asuu noin viisi ja puoli miljoonaa ihmistä.

10 vastausta aiheeseen “Valtio vähentää väkeä Suomesta”

Todellakin paras uutinen vähään aikaan.
Itse kannatan 100% väen vähentämistä.
Siis laitetaan vain lakkautukset vireille.
Suomessa onkin ihan liikaa työttömiä ja eläkeläisiä.
Intiaan voisi myös tunkea ihmisiä, tsunami kun teki sinne tilaa.
Tai sitten voisi koittaa täyttää Ahvenanmaan.

Minäkin kannatan Ronin tavoin 100 % väen vähentämistä. Siis vähennetään kaikki suomalaiset, jolloin villieläimillä on täällä tilaa lisääntyä ja mellestää.

Suomen armeija on myös tarkoitus ulkoistaa Venäjälle, josta löytyy hyviä ja halpoja sotilaita.

Valtion virkamies Gordon Gekko on täysin väärässä, nyt Suomen kansan on ryhdyttävä vastatoimiin ja ennemmin myytävä koko Suomen valtio pois ja samalla koko Suomen maa. Tuhansien järvie maan ostaja voisi löytyä esimerkiksi vesipulasta kärsivästä saudi-arabiasta. Kansalaiset voisivat ottaa rahat taskuun ja muuttaa sen sijaan itse jonnekin lämpimämpään maahan viettämään varhaiseläkepäiviä.

Tästä projektista on ehdottomasti tehtävä tosi-TV-ohjelma. Kaikki riittävän tuottavat kansalaiset saavat oikeuden äänestää, ketkä lähtevät ensimmäisinä. Ohjelma- ja kansanparannusformaatti voidaan sitten myydä Jenkkeihinkin isolla rahalla.

Väestön siirto lämpimiin maihin osoittaa älyllistä laiskuutta ja on parhaimmillaankin vain puolinainen ratkaisu. Koko kansa tulee ulkoistaa taivasten valtakuntaan, jossa luotettavien lähteiden mukaan talvetkaan ei ole niin kylmiä eikä kesällä aina sada. Tämä on se tie jonka Jeesus on esimerkillisesti aurannut. Entiseltä aseveljeltä Sake ”Auschwitz” Mannilta ja veli Vladimir ”Siperia-Tsetsenia” Putinilta löytyy aitoa halua auttaa naapurikansaa, vakuuttavat asiantuntijat.
Seitsemän loskaa lehti oli tavoittanut asianomaiset. ”Erillisellä maksulla tai jopa ilmaiseksi”, oli Manni myhäillyt toimittajille, ja Putin oli nyökkäillyt innokkaasti vieressä.

Vastaa käyttäjälle Kansalainen Gane Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
MM-kisat tuovat kokaiinin myös suomalaisten kuluttajien ulottuville

(MEDELLIN) Amerikan mailla jo pitkään kuluttajien saatavilla ollut virvoitustuote, kokaiini, on vihdoin rantautumassa myös Suomeen. Kokaiinia saataneen vähittäiskauppaan tulevana kesänä,...

Close