Kategoriat
Sähkeet

Nollasähkeet lauantaille

Häkkinen harkitsi paluuta – Entinen F1-kuljettaja Mika Häkkinen harkitsi tosissaan paluuta formularadoille täksi kaudeksi. Juuri ilmestyneessä kirjassa Häkkinen pohtii, että hän olisi todennäköisesti palannut radoille, jos ei olisi päättänyt olla palaamatta. ”Häkkinen ajaisi muiden mukana, ellei olisi tehnyt täysin päinvastaista päätöstä”, kirjan kirjoittanut Keijo Leppänen valottaa.
Penis odottaa – Kimi Räikkösen penis odottaa innokkaana seuraavaa F1-osakilpailua. Vaisut otteet avauskisassa jättivät harmittavasti hampaankoloon. ”Sohaisin johonkin, ja homma tyssäsi siihen. Oma moka.” Penis toivoo seuraavaan osakilpailuun kuivaa ajokeliä.
Entistä jännittävämpää – Kansainvälinen autourheiluliitto on ensimmäisen osakilpailun perusteella tyytyväinen tälle kaudelle tehtyihin sääntömuutoksiin. Oli lisätä ohituksia ja mielenkiintoa. Rataan painavaa down forcea ja renkaita, jotta kierrosnopeudet. Etenkin McLarenin kuljettajakaksikolta. Tulikuuma kolumbialainen ja jäämieheksi usein väitetty. Hyvissä väleissä. Kerppenin suuren pojan lyömiseksi.

Yksi vastaus aiheeseen “Nollasähkeet lauantaille”

Mika Häkkisen lähipiiri kiittää Mika Häkkisen tukijoita ja itseään siitä että vaikeimpanakaan hetkenään Mika Häkkinen ei tehnyt lopullista Ratkaisua ja ryhtynyt levy-artistiksi ja strippariksi. Katotaan nyt, se voi olla vielä edessäpäin, toteaa Mika Häkkisen parhaaksi ystäväksi vaatimattomasti tunnustautuva Keijo Leppänen jolla on jo muistelmateoksen kakkososan sopimus plakkarissa, vaaleanpunaisen paidan oikeassa rintataskussa.

Vastaa käyttäjälle Tervis Jubert Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Autokantojen kasvu huolestuttaa ihmisiä

VAHINGOLLISTEN HÄIRIKKÖAUTOJEN KANTOJEN PIENENTÄMISEKSI MYÖNNETTY LISÄÄ KAATOLUPIA (JYRÄNKÄ) Riistaviranomaiset ovat päättäneet myöntää ensi vuodeksi satakunta uutta autojen kaatolupaa eri puolille...

Close