Kategoriat
Sähkeet

Pakollisen paavin sisältävät sähkeet torstaille

Paavi mukaan Tähtien Sotaan – Johannes Paavali II on saanut pienen osan pian ensi-iltansa saavassa Tähtien sota -elokuvasaagan kolmannessa episodissa, tiedotti Vatikaani torstaina. Ohjaaja George Lucasin mukaan paavi toimii Revenge of the Sith -leffassa arkkipahis Darth Vaderin ääninäyttelijänä. Lucasiin teki vaikutuksen paavin äskettäinen julkinen esiintyminen ja etenkin hänen puheensa.
Bush kieltää kuolemat – Torstaina menehtyneen amerikkalaisen aivovammapotilaan Terri Schiavon kohtalosta suivaantunut presidentti George W. Bush on säätänyt erikoislain, joka kieltää toistaiseksi ainuttakaan amerikkalaista kuolemasta ilman Korkeimman oikeuden myöntämää lupaa. Bushin mukaan hän ei tule enää sallimaan tämänkaltaisia tragedioita. ”Paitsi jos henkilö on vanki tai afroamerikkalainen tai muslimi tai demokraatti”, Bush lisäsi. Lakimuutoksen odotetaan myös vähentävän roimasti Yhdysvaltain miestappioita Irakissa.
Maailmanpankki liittyy koalitioon Irakissa – Vahvuuttaan menettänyt Yhdysvaltain johtama koalitiorintama Irakissa sai torstaina uuden vahvan jäsenen, kun Maailmanpankki liittyi siihen mukaan. Asiasta kertoi rahalaitoksen tuore pääjohtaja Paul Wolfowitz torstaina. Wolfowitzin mukaan pankki lähettää jo huhtikuun aikana maahan noin tuhannen miehen hyökkäysosaston, jota täydennetään kesän aikana vielä 500:lla miehellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Niinistö ja Vanhanen porvaripuolueiden yhteiseksi presidenttiehdokkaaksi

(JUANKOSKI) Uumoilut porvaripuolueiden yhteisestä presidenttiehdokkaasta saivat lopullisen vahvistuksensa torstaina, kun kokoomuksen Sauli Niinistö ilmoitti pyrkivänsä maan ykköspaikalle. Keskusta ja kokoomus...

Close