Kategoriat
Kotimaa

Keskustelu seitsemännestä ydinvoimalasta kiihtyy

(OLKILUOTO) Paineet seitsemännen ydinvoimalan rakentamiseksi Suomeen lisääntyvät. Lehden saamien tietojen mukaan Teollisuuden voiman tilaama vajaan 2000 megawatin reaktori sijoitetaan Olkiluotoon ja se kytketään sähköverkkoon vuonna 2015, eli vain pari vuotta kuudennen reaktorin valmistumisen jälkeen.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan ja Teollisuuden voiman tuoreessa kannanotossa lisäydinvoima todetaan paitsi ”ainoaksi mahdolliseksi”, myös ”tulevaisuuden kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi”. Kannanoton mukaan lisäydinvoimaa tarvitaan, jotta Suomi selviää Kioton päästösopimuksen tiukoista velvoitteista. Lisäydinvoimalla halutaan myös vähentää energian tuontia ulkomailta.
”Emme voi jäädä paikoillemme odottamaan ja vain toivoa, että kesät olisivat sateisia ja vesivoima siten halpaa. Ydinvoima tukee kansantaloutta ja luo kotimaista kysyntää. Ydinvoima on järkiratkaisu. Suomalainen ydinvoima on turvallista. Ydinvoima on ainoa vaihtoehto. Eikös vaan?” kysyy Teollisuuspatruuna, katsoo tiukasti silmiin ja heiluttaa paksua setelinippua Lehden toimittajan silmien edessä.
”Ydinvoima on tulevaisuuden vaihtoehto. Uusi pannu on täällä yhdessä kullinluikauksessa”, joskus kauan ennen sotia syntynyt emerituskansanedustaja Martti Tiuri valottaa kehityksen uusimmista tuulista vaikkei kysytty.
Keskustelu seitsemännen ydinvoimalan haitoista aloitetaan heti, kun lopullinen päätös sen rakentamisesta on tehty.

5 vastausta aiheeseen “Keskustelu seitsemännestä ydinvoimalasta kiihtyy”

Kyllä olkiluodossa on kiva asua ja ydinvoima on voima joka jyllää. Itsekin olen Teollisuuspatruunan tavannut , kun hän kerran vieraili luonani.
”Kyllä ydinvoima on hienoa ja tuolla ylimääräisellä peukalolla on sullakin parempi tartuntaote ja tuolla kolmannella silmällä on varmasti erinomainen syvyysnäkö!” totesi Teollisuuspatruuna & co kello kolme aamuyöllä, pistooli perhejäsenteni ohimolla.

Heh.. Olkiluodon ylinvoima on Suomen mahtavampia käytännön piloja. Vieressä on neljänkymmenentuhannen asukkaan kaupunki, jossa on säteilysuojapaikka neljälletuhannelle. Voimala sijaitsee alueella, jota tokaluokan oppikirjoissa kutsutaan ”Suomen vilja-aitaksi”. Pitääkö sanoa enempää? 😛

Kyllä Olkiluodon ydinvoimala pitäisi korvata tuulivoimalla ja pistokesähköllä.

moi kaikki,
Enpä ole varma meneekö minun viesti perille, mutta minusta ydinvoima on OK. Ensi viikolla pääsen mukaan ekskursiolle Olkiluotoon opiskelun puolesta. En usko löytäväni Homer Simpsonia voimalan valvomosta, joten uskon sen homman olevan hallinnassa. Miettikää, mistä saadaan sähköä yliopistojen mediavälineisiin ja valaistukseen. Kotona kulutan perheineni energiaa koko ajan, mutta sammuttelen kuluttajat välittömästi kulutustarpeen päätyttyä. Laitoksella sen sijaan valot palaa ja tietokoneet hurisee jatkuvasti. Tieteen nimissä, tieteen nimissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Norja valittu Euroopan ärsyttävimmäksi hiihtomaaksi

(STAVANGER) Norja on valittu kuluneen hiihtovuoden ärsyttävimmäksi maaksi Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n jäsenäänestyksessä. Maa voitti kilpailun ylivoimaisesti, sillä mikään muu valtio...

Close