Kategoriat
Politiikka

Halosesta porvaripuolueiden yhteinen ehdokas

(HELSINKI) Porvaripuolueet pääsivät aamuyölle jatkuneissa neuvotteluissa viimein sopuun yhteisen presidenttiehdokkaan asettamisesta. Yhteisehdokkaaksi on lupautunut Tarja Halonen, joka siis edustaa presidentinvaaleissa kaikkia Suomen suuria oikeistopuolueita; Keskustaa, Kokoomusta, SDP:tä, Vihreitä ja Vasemmistoliittoa. Kristillisiä ei edes Halonen suostunut edustamaan.
”Kyllä tämä on merkittävä päätös suomen konservatiivisemman oikeiston kannalta”, kuvaili neuvottelutulosta Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes; ”Tällainen yhteistyö kertoo siitä, että kaikki on maassa hyvin ja tasapainossa.”

Laajempaakin yhteistyötä

Ehdokasneuvotteluissa nousi esille myös jo keväällä väläytelty mahdollisuus yhdistää kaikki Suomen puolueet. SDP:n puheenjohtajuudesta luopumassa oleva Paavo Lipponen kannattaa edelleen ajatusta:
”Kyllä nykyaikainen demokratia edellyttää virtaviivaistamista. Kansalle ei ole mahdollista jakaa tarpeeksi tietoa useammasta puolueesta, eikä kansa nykyisen kaltaisessa järjestelmässä näin ollen voi tehdä päätöksiä niinkin tärkeistä asioista, kuin edustajistaan” totesi Lipponen poistuessaan neuvotteluista hiljaksiin takaoven kautta.

6 vastausta aiheeseen “Halosesta porvaripuolueiden yhteinen ehdokas”

Tiss… hetkonen! Uutisessa mainittiin kaksi naista ja Paavo Lipponen, muttei tisseistä puhuttu mitään! Petos ja vääryys! Syylliset esiin!

Hetkonen, mites käy nyt kaikkien Suomen diilariporvareiden lempiyhteisehdokkaan? Joutuuko Juhana Helmenkalastaja nyt asettumaan nukkuvien puolueen ehdokkaaksi?

Kongon mandrilleista löytyy sopiva ehdokas kelle tahansa nukkuvien puolueen kannattajalle, Helmenkalastajalle on kassakaappisopimuksessa varattu mediapäällikön virka Helsinskin ilmastontorjuntarykmenttiin.

Puolueiden yhdistäminen on loistava idea, mitä huumoria tässä muka on, kaikki sujuisi tehokkaammin ja vähemmillä kustannuksilla. Mutta mitä varten vielä pitää olla puolueita ja kansanedustajia eikö riitä jos Paavo Lipponen eduskunnan puhemiehenä vaikenee ja mörisee koko kansan puolesta. Presidentiksi voidaan jättää vielä rituaalisesti Halonen, kansa kuitenkin pitää muumimammasta, mutta presidentin instituutiolta pitää sitä ennen ottaa kaikki valta pois ettei hörhö Halonen pääse mokailemaan Suomen etua.
Hallitus voidaan vielä pitää mutta Paavo voi olla myös pääministeri. Yhdistettynä puolustus- ja ulkoministerinä voi toimia hyvin pukeutuva kunnon jees mies Stöbbin Aleksanteri, joka voidaan sijoittaa hymyilemään leveästi suoraan Naton päämajaan. Kulttuuriministeriksi otetaan Aatos Erkko jolla on jo valmiiksi ministerin arvonimi ja sanoma osakeyhtiöhän muutenkin päättää jo suomalaisesta kulttuurista. Kauppa- ja talousministeriö voidaan yhdistää Evaan jossa Risto Rusetti Pönttölä voi jatkaa kaikkien mahdollisten suuryritysten nuolemista. Maatalousministeriksi Pekkarinen joka pitää maaseuden väen tyytyväisenä korot kopisten ja tupee heiluen. Opetusministeriksi hiihtoliitossa jo taitonsa osoittanut huippuosaaja Esko Aho. Jos ei tällä porukalla Suomi menesty niin ei sitten millään. Ai niin ja arkkipiispaksi vielä uuden kilpailusuomen talvisodan sotilaspastori Tapani Ruokanen.

Mallia täälta rapakon takaa vaan eli 2-puolue systeemi toimii niin kovin esimerkillisesti. Ja yhdistymisen jälkeen pitää muistaa yksityistää kaikki media, niin että sen omistus voi siirtyä ”oikeaoppisille” tyliin FOX eikä tarvitse murehtia monipuolisen tiedon aiheuttamasta konflikti-tilanteista ja ”demokratia” kukoistaa.

Vastaa käyttäjälle Nakkimunakas Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vakavaa harkintaa toivotaan

Olen tässä jo pitempään ihmetellyt, että mikä siinä on, kun kaikki Lehden lukijat tuntuvat olevan pelkkiä surullisia runkkareita, joilla ei...

Close