Kategoriat
Ulkomaat

USA huolissaan Israelin politiikan pehmenemisestä

(WASHINGTON) Amerikan Yhdysvaltain hallitus on huolissaan Israelin pehmenneestä linjasta Palestiinaa kohtaan. Julkilausumassaan USA pelkää nykyisen, ihmisläheisen politiikan johtavan eskaloituvaan konfliktiin Lähi-Idässä. ”Jumalauta, Gazasta vetäydytään, taloja ei jyrätä enää paskaksi ja salamurhistakin on luovuttu!” kommentoi varapresidentti Dick Cheney.
Ratkaisuksi tilanteeseen tiedotteessa ehdotetaan ”nopsakkaa, sellaista viikon–parin sotaa jonkun naapuroivan arabivaltion kanssa” sekä mahdollisesti ”vanhojen hyvien kuulustelukeinojen” palauttamista käyttöön. ”Kun arabin pää pussiin pamahtaa, sielu taivaaseen humahtaa”, runoili leppoisa jättiläinen. ”Nyt on viimeiset paikat rasvata musulmaaneja sian ihralla, jos meinaa saada ne provosoitumaan”, Cheney vinkkasi vielä lopuksi.
Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ilmoitti vastaavansa ”siionistivihollisen provokaatioon” perustamalla itsemurhaiskuryhmän, jonka jäsenet räjäyttävät itsensä Golanin kukkuloilla aina tasatunnein. ”Että sen mukaan voi vaikka kellon laittaa aikaan sitte”, kireähermoinen Abbas kommentoi.

3 vastausta aiheeseen “USA huolissaan Israelin politiikan pehmenemisestä”

P*kapuhetta, Dick! Ongelmahan on vain siinä että että nuiden rättiniekkojen talojen jysäyttelyä näytetään niin vähän telkkarissa. Esimerkiksi tosi-tv-formaattina näitä tapahtumia seuraisi koko perhe. Kännykkään ladattavilla räjäytys-klipeillä varamaan säästyisi taala poikineen Hra Puskan laserpommitilille.

Rahankeräyksessä voisi soveltaa myös chat-formaattia esimerkiksi leikkimielisen otsakkeen `räjäytä palestiinalainen` alla. Lähettämällä viestin saisi valita seuraavana tasatuntina räjähtävän kaverin tyyliin kolmas oikealta.

Read previous post:
Bush murtui TV-kameroiden edessä

(WASHINGTON) Yhdysvaltain demokraattisella vaalilla valittu presidentti George W. Bush sortui tänään illalla televisiokameroiden edessä. Romahduksen sai aikaan reipas toimittaja Mikko...

Close