Kategoriat
Urheilu

Palander syyttää neljännestä sijastaan "kaikkia suomalaisia"

(BORMIO) Neljänneksi alppihiihdon MM-kisojen suurpujottelussa jäänyt alppinisti Kalle Palander syyttää ”kaikkia suomalaisia” mitalitta jäämisestään. Palanderin mukaan koko Suomi on käyttäytymisellään aiheuttanut sen, ettei hän kyennyt nousemaan palkintopallille.
”Kukaan ei ymmärrä minua. Kaikki vaan vittuilevat minulle. aina on vittuiltu. Ikinä ei ole yhtään hyvää sanaa minusta sanottu tai kirjoitettu. Ikinä ei ole penniäkään rahallista tukea minulle tullut. Omasta pussistani olen minä kaikki maksanut”, Palander moitti ilman pienintäkään marttyyrisävyä äänessään.
Hän myös huomautti noin kahdeksaan otteeseen, miten hänen isänsä joutui kuljettamaan häntä omaan laskuunsa tuhansia ja tuhansia kilometrejä harjoitusrinteisiin, ja kaikki vain vittuilivat. ”Susiakin oli”, huomauttaa Palander ilman paranoian häivääkään.
Palander uskoo, että jatkossa hänen arvostelemisensa vain kiihtyy, kun Tanja Poutiainen onnistui voittamaan mitalin ja hän ei. Hän kuitenkin lupasi urhoollisesti jatkaa taisteluaan maailmaa, ja etenkin Suomea vastaan, joka ei suostu ymmärtämään hänen erinomaisuuttaan.
”Minä”, päätti Palander haastattelunsa.

7 vastausta aiheeseen “Palander syyttää neljännestä sijastaan "kaikkia suomalaisia"”

Palanterin poika, on se satana kunkku!
Meilä Lapisa päin son satana nitmithäin pruukattu osata joka helevetin asia tehä niinkö puolet paremmin kö ikinä muuala, paitti justiisa niinkö nämät ittesääliset joikhaamiset. Palanterin poika, Kalle satana, son meän Ristus, se ottapi ja kepittääpi meät Lappilaiset siinäki taijosa takasit mailman kartale. Voi huoralan kilin vitun ikenet, mahtavvaa. Kalle, perttana: in juu vii trast!

Palander on mainio. Sanoo mitä ajattelee, mikä on jo paljon sanottu suomalaisesta urheilijasta! Ja välillä tulee Palanderille huteja noissa lausunnoissaan, mutta mitä siitä. Kanadalaisella tyylillä, eli paljon kun laukoo niin tulee osumiakin.

Poutiaisen emäntä otti 2 hopiaa, ei paha.
Kalle, häpiä!

On se niin vaikeaa kun ei saa puhua mitä ajattelee ( Kalle ) ja ei saa olla iloinen ( Tanja ), ei saa menestyä ( Hannu) ja ei saa sairastaa( Pirjo ja Mona-Liisa). Ei saa edes tienata ( Auttin poika ). Kun te olette niin viisaita, niin kertokaa nyt mitä me saamme olla. Minä aikakin lähden nyt aukkohakkaamaan Hasssin sosialisoiman Narura-plänttini niin ettei korttakaan jää pystyyn. Sitten levittelen liito-oravan paskaa pitkin eteläsuomen lääniä.

Liito-oravan ulosteen kilohinta on kyllä pilvissä.

Read previous post:
Opiskelijaongelmaan lopullinen ratkaisu

(KALEVANKANGAS) Opetusministeriö lupaa, että opiskelijoiden mielenterveysongelmiin saadaan lopullinen ratkaisu vielä tämän vuoden puolella. Ministeriö lanseeraa kevään mittaan kaupungista toiseen kiertävät...

Close