Kategoriat
Ulkomaat

"Kyllä kulta" -epidemia vaanii Eurooppaa

Mieskulttuurin edustajat altavastaajina jopa Italiassa
(ROOMA) Kansainvälinen ”Kyllä kulta” -epidemia (eng. ”Yes, dear”) on saavuttanut eurooppalaisen macho-kulttuurin mekan eli Rooman. Useiden uutistoimistojen mukaan italialaisen miehet ovat viimein nöyrtyneet naisten edessä myös saapasjalkamaassa, ja jalkapallon sijaan miehet silittävät hameväen tarpeen mukaan joko vaatteita tai vaimojaan.
”Henkinen kastraatio, sitähän tämä on”, huokaa Italian miesten Macho Tutti Alla Breve Ferrari Wroomwroomwroom:n tiedotusvastaava Giorni Packacelli. ”Ennen oli nainen alla eikä vikissyt mistään, nyt mies on säikky jänis joka toistaa mantrana tätä ’kyllä, kulta’ -lausetta.”
Alistettuja ja epidemian vaivaamia miehiä varten on perustettu erilaisia kriisiryhmiä, joista suurin osa toimii salassa. Packacellin mukaan julkinen kokoontuminen on lähes mahdotonta, sillä ”akat tulisivat ja pieksisivät meidät mustiksi jos tietäisivät tällaisesta toiminnasta”.

Tilanne synkkä myös Suomessa

Suomessa vastaavanlainen tilanne on ollut nähtävissä jo pitkään. Erityisesti politiikassa ja liike-elämässä korkealla rankatut naiset ovat jo kauan altistaneet miehiä epidemian valtoihin.
”Riitta Uosukaisen ja Topin suhde on tästä erinomainen esimerkki”, kertoo miestutkija Görän Perwo. ”Siinähän mies on todellinen ”kyllä, kulta” -epideemikko, jonka sairaus on luultavasti edennyt jo vuosikymmenien ajan.”
Perwo listaa useita vastaavanlaisia pareja kuten Sirkka Hämäläinen ja Bo Lindforrs, Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi, Pirkko Mannola ja Ake Lindman sekä Mervi Tapola ja Matti Nykänen.
Monissa epidemiatapauksissa kyse on kroonisesta tapauksesta: paluuta entiseen ei enää ole. ”Kun antaa pikkusormen, se vie koko käden”, Perwo hyräilee.

Matti ja Teppo nousivat Nostradamuksen rinnalle

Göran Perwon mukaan vain harvat tahot ovat ennustaneet moista loppua miesten valtakaudelle. Yksi tällainen lähde löytyy kuitenkin niinkin läheltä kuin Suomesta. Historiallisista teksteistä ja äänitteistä on löydetty tietoja, joiden mukaan ”kaiken takana on nainen”.
Turkulaiset laulajaveljekset Matti ja Teppo onkin nostettu monissa paikoissa – myös maailmalla – edustamaan selvinnäkijöiden kirkkainta kärkeä.
”Kah, ei olisi uskonu”, kommentoi harvempihiuksinen veljes ja palaa imuroimaan asuntoaan.
Seuraavana ”Kyllä, kulta” -epidemian pelätään uhkaavan muslimeja ja muita islamin kannattajia. Tohtori Sykerö Helsingin yliopiston kaukaisten maiden tutkimuksenlaitokselta kertoo, että epidemia voi pahimmillaan tietää islamin loppua.
”Tai ainakaan ei heru niin helposti kuin ennen”, Sykerö summaa.

4 vastausta aiheeseen “"Kyllä kulta" -epidemia vaanii Eurooppaa”

Vaimo käs..pyysi sanomaan, ettei se noin ole. Menikö kulta oikein?

Alan suomalaista viime vuonna jopa 24% sanoi ”Kyllä Karjala”, kun taas ”Kyllä Kulta” sanoi vain 14%. Saamiemme tietojen mukaan 25%:lla miehistä on oikealle kiertyvä elin (omistajasta katsottuna) ja 14% oikealle, loppujen ollessa suoria. Näemme tässä selkeää korrelaatiota.

No voi saatana. Kyllä meiän talossa kuri pysyy, ei vaimot hypi silmille

Read previous post:
Nisupuukkoperinne ulotettiin myös MM-kisoihin

(OBERSTDORF) Olympiakisoista tutuksi tullut Suomen joukkueen nisupuukkojen jakoperinne ulotettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös MM-arvokilpailuihin. Puukot jaettiin herkässä tunnelmassa Oberstdorfin...

Close