Kategoriat
Ulkomaat

Tammikuuta siirretty Irakissa

(BAGDAD) Yhdysvallat pitäytyy lupauksessaan siitä, että Irakissa järjestetään vapaat vaalit tammikuun 30. päivä. ”Vaalit järjestetään aikataulussa. Saatamme tosin joutua siirtämään tammikuun hieman myöhemmäksi”, nimettöminä pysyvät viranomaislähteet kommentoivat asiaa Lehdelle. Vahvimpia ehdokkaita uusiksi tammikuiksi ovat tällä hetkellä kesä- ja heinäkuu. ”Silloin on mukavan lämpöisää. Tuskinpa jaksavat kapinallisetkaan riekkua kovasti”, lähteemme pohdiskeli mehua siemaillen.
Presidentti George W. Bush on ehdotukseen silminnähden tyytyväinen. ”Colinin ja Condin kanssa tätä funtsittiin ja se tuntui kaikista hirmu hyvältä idealta vielä seuraavana aamunakin”, presidentti virkkaa. Kun toimittajamme kysyi Bushilta, sovelletaanko taktiikkaa mahdollisesti myös Yhdysvaltain tulevissa vaaleissa, leikkisä presidentti vain virnisti ja nipisti toimittajaa vasemmasta pakarasta.
Huhujen mukaan hätätilanteessa tammikuu voitaisiin siirtää jopa vuoden 2015 syyskuuhun, mikäli tilanne ei ota rauhoittuakseen. YK:n edustaja ei suostunut kommentoimaan asiaa, mutta epävirallisissa keskusteluissa hän käytti useita kansainvälisiä käsimerkkejä ilmaistakseen käsityksensä suunnitelman järkevyydestä.

Read previous post:
Media haluaa miehen maan johtoon

(HELSINKI) Suomen Media ei halua Tarja Halosen jatkavan Suomen presidenttinä. Median mukaan Halonen ei aiheuta riittävästi kohua ja konkreettisia toimia,...

Close