Kategoriat
Kulttuuri

Yle muuttaa radiokanaviensa profiileja

”TAVOITTEENAMME ON OLLA KOKO KANSAN RADIO.”
(JOUTSA) Yleisradio aikoo muuttaa radiokanaviensa profiileja palvellakseen paremmin yleisöään, tiedotti yhtiö sunnuntaina. Muutosten myötä valtakunnallisten kanavien, Ylen ykkösen, Radio Suomen ja YleX:n kohderyhmät muuttuvat, mikä muokkaa myös niiden musiikkivalikoimaa.
”Ensi vuoden alusta lähtien YleX:n kohderyhmänä ovat 10-13-vuotiaat, Radio Suomen 13-15-vuotiaat ja Ylen ykkösen 15-18-vuotiaat”, selostaa Ylen radiouudistuksen osaamiskeskuksen johtoryhmän seurantakomitean puheenjohtaja Krister Pettersson.
Petterssonin mukaan muutos on tarkkaan harkittu. Ylen ei hänen mielstään pidä mennä mukaan kaupallisten radioiden kelkkaan, vaan pyrkiä tasapuolisesti palvelemaan kaikkia väestöryhmiä ja tarjoamaan ”laadukasta radio-ohjelmaa kanamaisten juontajien ja tylsän lähetysvirran sijasta”.
”Ohjelmiston monipuolisuus varmistetaan palkkaamalla uutta verta tekijäkaartiin lähinnä chat-ohjelmien juontajista sekä misseistä. Radiossa on tärkeää se, että tekijä näyttää hyvältä”, valottaa Pettersson.
Mutta eikö uudistusuutisen julkistamisella juuri nyt pyritä peittelemään pelleilyksi mennyttä Ylen johtajavalintaa?
”Ilman muuta”, toteaa Pettersson (sd.)

Vastahankaa

Ylen käytävillä uudistus on otettu ristiriitaisesti vastaan. Monet radiotoimittajat pelkäävät, yhtiön johdon mielestä aiheetta, että kanavien monipuolisuus kärsii ja että niiden on vaikea profiloitua läheisten kohderyhmien takia. Pettersson kuitenkin huomauttaa, että jo 12- ja 14-vuotiaiden musiikkimaussa on selkeitä eroja. ”Missä 12-vuotias voi vielä kuunnella Britneytä, täytyy 14-vuotialle olla jo tarjolla monipuolisempaa musiikkia, esimerkiksi Christina Aguileraa”.
Samaa mieltä hänen kanssaan ovat YleX:n nuoret naisjuontajat. ”Kvaak kvaak, khihihihi”, totesivat he kuorossa.
Pro Yleisö -liike aikoo kuitenkin järjestää uudistusta vastaan mielenosoituksen Ison Pajan pihalla. ”Halutaan vähän julkisuutta ja päteä”, perustelee Pro Yleisön puuhamies Olavi Honka.