Kategoriat
Kotimaa

Mossad seinästä läpi perheen olohuoneeseen

(KITEE) Hallinnasta karannut Israelin salainen palvelu syöksyi myöhään torstai-iltana kiteeläisen perheen olohuoneen seinän läpi. Perhe oli juuri katsomassa televisiota ja henkilövahingoilta vältyttiin vain ihmeen kaupalla, kertoi konstaapeli Selma Lagerlöf heti paikan päältä. Mossad kuitenkin vei mukanaan perheen isän, jolla tunnetusti oli nuorempana ollut Palestiina-sympatioita.
”Ilmeisesti Mossad törmäsi ulos pysäköidyn pakettiauton kylkeen ja kimposi siitä täyttä vauhtia suoraan talon ulkoseinään. Ja tällainen voima kun kerran lähtee liikkeelle, niin se kyllä menee läpi vaikka paristakin seinästä” kuvaili konstaapeli Lagerlöf onnettomuutta vielä seuraavana aamunakin. Vielä ei ole selvillä, oliko alkoholilla osuutta asiaan.

Ei ensimmäinen kerta

Suomessa vastaavia tapauksia ei aiemmin ole ollut. Monissa muissa maissa sen sijaan Mossad-tapauksilta ei ole säästytty. Suurpetotutkija Johannes Virolaisen mukaan Kiteen sattumus edustaa Mossad-konfliktia tyypillisimmillään. Liian suuri tilannenopeus yhdistettynä heikkoon ohjattavuuteen johtavat sangen helposti Mossadin seinästä läpi.
”Täytyy pitää mielessä, että Mossad menee kuitenkin vain sinne, minne sitä ohjataan. Että ei tässä varsinaisesti mitään Mossadia pitäisi ihmisten pelätä, vaan enemmän kääntää katsetta sinne, että ketkäs sitä taas ohjastavatkaan,” muistuttaa suurpetotutkija Virolainen.
Virolaisen mukaan seinien vahvistaminen ei juuri Mossadilta suojaa. Salaisen palvelun tullessa seinästä läpi paras keino onkin tekeytyä jo kolmatta viikkoa sitten kuolleeksi. Yleensä Mossad tällöin menettää nopeasti mielenkiintonsa ja siirtyy naapuriin.

Read previous post:
Al-Qaida ostaa Suomen Postin liiketoiminnan

(FRANKFURT AM ODER) Äskettäin osakeyhtiöksi muuntunut kansainvälinen terroristiverkosto Al-Qaida ostaa Suomen Postin koko liiketoiminnan, tiedotti yhtiön johto torstaina maakuopasta Pakistanin...

Close