Kategoriat
Talous

Al-Qaida ostaa Suomen Postin liiketoiminnan

(FRANKFURT AM ODER) Äskettäin osakeyhtiöksi muuntunut kansainvälinen terroristiverkosto Al-Qaida ostaa Suomen Postin koko liiketoiminnan, tiedotti yhtiön johto torstaina maakuopasta Pakistanin heimoalueelta. Kauppahinta on reilut 1,4 miljardia dollaria, joka maksetaan ilman kuittia.
Al-Qaidan tavoitteena on Postin ostamisen myötä tehostaa omaa sisäistä tiedonvälitystään sekä saada pahasti takkuillut kirjepommiliikenteensä uudelleen toimintaan. Myös jauhekirjeiden lähettämisen arvellaan piristyvän yrityskaupan myötä. Yhtiä jätti ostotarjouksen myös Britannian postilaitoksesta Royal Mailista, mutta kauppa tyrehtyi EU:n kilpailuviranomaisten vastustukseen.
Suomen Postin ostaminen ei kuitenkaan unionin katsantokannassa häiritse vielä vapaata kilpailua.
Al-Qaidan antamien tietojen mukaan Postin henkilökunta jatkaa uuden yhtiön, al-Postin palveluksessa vanhoina työntekijöinä, ja lisäetuna he kaikki pääsevät CIA:n ja Interpolin henkilökohtaisen valvontapalvelun piiriin. Al-Qaida sanoo panostavansa jatkossa etenkin virallisen postin kuljettamiseen, muttei aio unohtaa haja-asutusalueitakaan.
Postin johdossa kauppa otettiin iloisin mielin vastaan. Yhtiön johdon mukaan fuusioituminen kansainvälisesti tunnettuun konserniin on looginen askel yksityistämisprosessissa.
”Allahu akbar”, riemuitsi uudessa al-Postissa varamuftiksi nimetty entinen henkilöstöpäällikkö Jorma Raippa.

Read previous post:
Lehti palkkaa miljoona apinaa lisätyövoimaksi

(IIJOKI-SARJA) Voimakkaassa nousukiidossa oleva uutisjulkaisu Lehti laajentaa toimituskuntaansa radikaalisti palkkaamalla reilut miljoona apinaa avustajikseen. "Perustamisasiakirjassamme meidät on velvoitettu leviämään kuin...

Close