Kategoriat
Kotimaa

Anttolalaismies häpeissään: masturbointi karkasi käsistä

”Toinen, kolmas ja neljäs kerta olivat kyllä liikaa”
(ANTTOLA) Anttolalainen työtön Untamo Kaakko, 25, häpeää, että masturboi eilispäivän aikana neljästi.
”Ei siihen mitään syytä ollut eikä ole. Jotenkin siinä vain kävi niin”, Kaakko sanoo kysyjän katsetta vältellen.
Ensimmäisen kerran Kaakko masturboi aamupäivällä vuoteessaan. Seuraavaksi hän tyydytti itsensä suihkussa vain seitsemän minuuttia ensimmäisestä laukeamisesta, koska ”rupesi ottamaan eteen”.
”En minä yleensä tällä tavalla… tosi harvoin käy niin, että kaksikaan kertaa päivässä tulee… Jotenkin vaan teki mieli ja ajattelin, että antaa mennä.”
Keskipäivän Kaakko vietti omien sanojensa mukaan ”muissa puuhissa”. Iltapäivä ja alkuilta kuluivat televisiota katsellen ja satunnaisesti lehtiä lueskellen, kunnes rupesi taas tuntumaan ”siltä”.
Kolmannen kerran Kaakko laukesikin nopeasti kotitietokoneensa edessä seksikuvia katsellen.
”Jos jotain hyvää haluaa etsiä, niin onneksi kolmannella kerralla oli heti sitä talouspaperia siinä… Mutta vakavasti jos puhutaan, niin kolmannen kerran jälkeen suoraan sanottuna hävetti, tuntui ettei tämä ole enää normaalia. Tuumasin, että nyt saa [runkkaaminen] vähäksi aikaa riittää. Yritin olla ajattelematta koko asiaa.”
Kaakon päätös ei kuitenkaan pitänyt kuin muutaman tunnin ajan, tarkemmin sanottuna siihen asti kun vanhalta videokasetilta löytyi sattumalta kolmen minuutin mittainen pätkä Buffy, vampyyrintappaja -televisiosarjaa.
”Se oli menoa.”
”Mutta on se kummaa. Vaikka homma siinä vaiheessa tuntui tosi pahalta, sattuikin melko lailla, niin ei sitä vaan lopeta. Kun kerran aloittaa niin ei sitä vaan tule lopettaneeksi”, viriili itsesaastuttaja jankkaa.
Haastattelun aikana Kaakko vakuuttaa kysymättä ja useaan otteeseen, että kyseinen päivä on hänen elämässään ainutlaatuinen.
”Se vaan karkasi käsistä”, runkkari muistelee.

2 vastausta aiheeseen “Anttolalaismies häpeissään: masturbointi karkasi käsistä”

Miten voi Lehti tietää vapaa-ajan vietostani noin tarkkaan? Onko teillä kätyreitä? En ole tuollaista haastattelua kyllä antannu.
Hauska juttu, vaikkei siis kyllä minuun liitykään. LOL

Read previous post:
Yleinen asevelvollisuus palaa USA:han

(WASHINGTON) Yhdysvallat on palauttamassa voimaan yleisen asevelvollisuuden. Suunnitellun lain mukaan jokainen yhdysvaltalainen 18-26-vuotias mies tai nainen on velvollinen liittymään Yhdysvaltojen...

Close