Kategoriat
Ulkomaat

Venäjän johto antoi uutta tietoa Beslanin tapahtumista

(VLADIKAVKAZ) Venäjän valtionjohto on kertonut uusia ja yllättäviä tietoja viimeviikkoisesta katastrofiin päättyneestä Beslanin koulukaappauksesta. Presidentti Vladimir Putin ilmoitti tv-puheessaan tiistaina, ettei mitään kaappausta itse asiassa edes tapahtunut.
”Ei minkäänlaista. Mitään Beslania ei ole olemassakaan. Hajaantukaa. Täällä ei ole mitään nähtävää”, siteerasi Putin Venäjän matkailun edistämiskeskuksen slogania.
Putinin mukaan yhtään koululaista tai heidän vanhempaansa tai sen paremmin kaappareitakaan ei kuollut, vaan useiden kansainvälisten uutiskanavien, kuten CNN:n ja BBC:n välittämät kuvat tapahtumapaikalta ovat vain provokaatiota, jolla yritetään murentaa Venäjän kansainvälistä kuvaa.
Presidentti varoitti, että jos ”tällainen valheiden sepittely” jatkuu, rankaisee valtio syyllisiä ankarasti. Asiaa valvomaan on perustettu kansallinen totuuskomissio NKVD.
”Kaikki on hyvin, hauskaa koulupäivää”, vakuutti Putin.

Read previous post:
Itä-Suomessa eniten lepakkoja

(KIIHTELYSVAARA) Itä-Suomesta on todettu löytyvän maan merkittävimmät lepakkoalueet. Nuoresta (13-25-vuotiaat) väestöstä lepakoita arvellaan olevan peräti 34 prosenttia. "Kyllähän niitä piikkitukkia...

Close