Kategoriat
Kotimaa

STM pohtii tupakanpolton aloittamisen tukemista

(HAUKIPUDAS) Sosiaali- ja terveysministeriö tutkii, olisiko valtion mahdollista alkaa tukea kansalaisten tupakanpolton aloittamista. Ministeriö arvelee, että antamalla mm. nuorille ja vähävaraisille lääkekorvausta tupakointia varten voitaisiin lisätä verotuloja, joita alkoholiveron alennus on pahasti laskenut.
Ministeriö on huolestuneena seurannut tupakoinnin suosion laskua. Vaarana on, että hyvinvointivaltion perusta murenee, ellei tupakkaverosummaa saada kasvuun.
”Kun entistä useampi nuori körssittelisi posket lommolla, karttuisi kansan kassa”, laskettelee erikoistutkija Jaakko Belmont ketjussa polttaen.
Tupakan korvausmaksu hoidettaisiin samalla tavoin kuin muidenkin Kela-korvattavien lääkkeiden. Korvauksen saamisen ehtona on se, ettei kyseinen henkilö ole aiemmin polttanut. Enimmäismääräksi korvattavalle tupakalle kaavaillaan Belmontin mukaan ”semmoista kolmea askia päivässä, ja ehdottomasti filtteritöntä”.

Tupakkayhtiöt syyttömiä

Ministeriö uskoo, etteivät ratkaisun terveysvaikutukset nousisi kestämättömiksi. Kasvaneet terveydenhoitokulut kuittautuvat verotuloilla ”kevyesti”.
”Ja kun pössyttelijät vetelisivät vain tervaista Norttia ilman filtteriä, niin eiköhän se keuhkolaajentuma ja syöpä keikauta useimmat ennen kuin heistä alkaa liikaa taakkaa yhteiskunnalle olla”, sanoo Belmont.
Ministeriö kiistää, että tupakkayhtiöillä olisi mitään tekemistä selvitystyön kanssa.
”Ei kerrassaan mitään tekemistä. Yhtä vähän tekemistä kuin oli joukkokanteen mahdollistavan lainmuutoksen hylkäyspäätöksen kanssa”, vakuuttelee Belmont Marlboro-farkuissaan.

Read previous post:
Al-Qaida kohentaa imagoaan uudella pr-kampanjalla: 'You can call me Al'

Vaikka haluammekin räjäyttää Yhdysvallat, niin ihmisiähän mekin vain olemme (KABUL) Al-Qaida: hulluja fundamentalisteja, raakoja terroristeja? Tämä on se kuva, joka...

Close