Kategoriat
Ulkomaat

Paavi on kuollut

(VATIKAANI, TAKAPIHALLA) Katolisen kirkon johtaja, Paavi, on kuollut, kertoi Vatikaanin edustaja maanantaina. Uutisen shokkiarvoa lisäsi se, että kuolleita paaveja on useampia, jopa kolmattasataa.
”Hjuu, kuolleita ovat koko sakki: esimerkiksi Honorius I heitti lusikkansa nurkkaan jo 638, Lando – olipas jätkällä hölmö nimi- siinä 914 paikkeilla, ja niin, joo, Urbanus VII 1590″, luettelee kardinaali Peppone järkyttävää listaa.
Pepponen mukaan tarkemmin ottaen jokaikinen paavi on hengetön, lukuunottamatta Johannes Paavali II:sta, joka ei ole kuollut huhuista huolimatta.
”Ei pidä paikkaansa tai ei minulle ole ainakaan kerrottu”, päätti Peppone tiedotustilaisuutensa ja kiirehti takaisin Pietarinkirkon huomaan.

Read previous post:
Kiinalaistutkimus: pandakarhut homoseksuaalisia

(PEKING) Kiinalaiset tutkijat ovat löytäneet hämmentävän selityksen vankeudessa elävien pandakarhujen haluttomuudelle tuottaa jälkeläisiä. Pekingin valtionyliopiston raportin mukaan on yksiselitteisen selvää,...

Close