Kategoriat
Kulttuuri

Huispaus mukaan lukioiden opetusohjelmaan

(HELSINKI) Harry Potter -kirjoista ja -elokuvista tuttu huispaus-peli on opetusministeriön päätöksellä päätetty sisällyttää jo alkavan lukuvuoden opetussuunnitelmaan maamme lukioissa. Pelissä pyritään luudalla lentämällä tekemään jotain, mistä ei saa tolkkua kirveelläkään. Opetusministeri Tuula Haatainen uskoo lujasti huispauksen hyödyllisyyteen.
”Whoosh! Ziuuuuu! Wouwouwuuushhwooshhh!” innostui Haatainen esittelemään pelin hienouksia Lehden haastattelussa. Opetusministerin tietojen mukaan tähän mennessä kuusitoista lukiolaista on menettänyt henkensä pyrittyään lentoon korkealta paikalta. Haatainen kuitenkin muistuttaa, että virallisten sääntöjen mukaan huispaajat lähtevät aina lentoon maasta.
”Uuaaaah!” Haatainen tähdentää.

Ei ainoa uudistus

Harry Potterin suuren suosion myötä monet lukiot ovat myös itsenäisesti muokanneet opetusohjelmaansa. Kolmisen kymmentä lukiota tarjoaa tällä lukukaudella kursseja muun muassa pimeiltä voimilta suojautumisessa ja taikajuomien valmistuksessa. Taikaeläinten huollon kurssit kiellettiin jabberwockin syötyä kaksitoista oppilasta Jyväskylän normaalikoulun lukiossa.
Opetusministeriön uudistus ei kuitenkaan ole sujunut täysin ilman soraääniä. Ainakin Suomen evankelisluterilainen kirkko on ilmoittanut vaativansa tutkimusta siitä, onko oikein opettaa lapsille moista ”huuhaata”. Kirkon tiedotteen mukaan tällainen ”ylivilkkaan mielikuvituksen tuote” vie aivan liikaa aikaa pois tosielämän opeilta, kuten veden päällä kävelemiseltä ja kuolleiden henkiin herättämiseltä.

Read previous post:
Pohjoisen pojat kaikista tyhmimpiä

Peruskoulujen oppimistuloksissa on sekä alueellisia että tyttöjen ja poikien välisiä eroja. Pääkaupunkiseutu menestyy vertailussa muuta maata paremmin, Pohjois-Suomi huonommin. Lisäksi...

Close