Kategoriat
Kotimaa

Trainers' House ei olekaan Suomen suosituin työpaikka

(AAVASAKSA) Kaikkien alojen asiantuntijan Jari Sarasvuon Trainers’ House -yritys ei tuoreiden tutkimustulosten mukaan olekaan Suomen suosituin ja tavoitelluin työpaikka, toisin kuin firman omistaja tv-mainoksessa väittää.
Työvoimatoimistojen julkistamien tilastojen perusteella Trainers’ Houseen on pyrkinyt Business Opportunity Manageriksi huomattavasti vähemmän työnhakijoita kuin esimerkiksi siivoojaksi Engelin tai Solin palkkalistoille tahi myyjäksi Töölöntullin McDonalds’ille. Trainers’ Housen ohi kiilaavat suosituimmuudessa selvästi myös kaikkien Suomen kuntien puisto- ja kunnossapito-osastot, puhelinmyyntiyhtiöt sekä ”oikeastaan ihan kaikki muutkin puljut”, summaa työministeriön viidennessä kerroksessa päivää paistatteleva krookus.
Tiedoista järkyttynyt MTV3 aikookin välittömästi vaihtaa tulevan tosi-tv-ohjelmansa Diilin kohdetta ja kilpailtavaksi työpaikaksi tuleekin vielä vahvistamattomien tietojen mukaan lihanleikkaajan pesti Euran Broilertalon yövuoroissa. Vahvasti kisassa on niinikään mukana karaokeisännän pesti Tallinnanlaivalla.
Jari Sarasvuon mielipidettä asiaan ei tiedetä, sillä emme tosiaankaan halunneet kysyä.

Yksi vastaus aiheeseen “Trainers' House ei olekaan Suomen suosituin työpaikka”

No olishan se kuulostanut vähän kornilta, jos Jarske olis sanonut, että ”Me teemme uusia tähtiä Suomen hampurilaistaivaalle.”

Read previous post:
Taloushallinnon käyttöön uusia fraaseja

(HELSINKI) Suomen taloushallinto ottaa tänään vastaan uusia fraaseja. Valtiovarainministeriön mukaan onkin jo korkea aika, sillä vanhat on talousuutisoinnissa käytetty puhki...

Close