Kategoriat
Talous

Taloushallinnon käyttöön uusia fraaseja

(HELSINKI) Suomen taloushallinto ottaa tänään vastaan uusia fraaseja. Valtiovarainministeriön mukaan onkin jo korkea aika, sillä vanhat on talousuutisoinnissa käytetty puhki jo aikaa sitten. Fraasit tulevat pääosin lahjoituksena Saksasta ja Isosta-Britanniasta.
Uusia fraaseja ei vielä ole julkistettu, mutta Lehden saamien tietojen mukaan ainakin Saksa lahjoittaa oman taloushallintonsa edustajien laajalti käyttämän fraasin ”Talouden tunnusluvut ovat jo pitkään pysyneet markkinavoimien puristuksissa epävakaisina, mikä on heijastellut suoraan kansantalouteen.” Saksan kanssa on myös tiettävästi tehty sopimus fraasin ”Tällä hetkellä hallitus ei voi ryhtyä mihinkään toimiin” käyttöoikeudesta lisenssillä.
Ison-Britannian on huhuttu lahjoittavan joko ”En tiennyt kidutuksista, enkä liioitellut ydinaseuhkaa” tai ”Vittuuks tölläät, haluutko lähtee ulos kattoon.” Kokonaisten fraasien ohella sekä Saksa että Iso-Britannia lahjoittanevat melkoisen kasan täysin käyttämättömiä sanoja, kuten ”ylijäämä”, ”ekologia” sekä ”palkankorotus.”
Suomen hallitus on jo ilmoittanut lahjoittavansa pääosan näistä sanoista edelleen kehitysapuna Saharan itäpuoliseen Afrikkaan.