Kategoriat
Ulkomaat

Jamaikalla pelätään ganjanmurhaa

(KINGSTON) Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa Jamaikalla mahdollisetsi aloitettavasta ganjanmurhasta. Poliisi on jo pitkään kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota paikallisten pienviljelijöiden sadon laatuun, mikä saattaa olla merkki tulossa olevista äärimmäisistä toimista. Kansainvälisen Irti Mun Huumeista -ry:n puheenjohtaja Tapani Ganja varoittelee, että Tanskan tapahtumat voivat toistua.
”Kyllä siellä tanskanmaalla Kristiania on surullinen näky nykyään. Ennen niin vireä hamppuyhteisö on täysin raunioina poliisin tehostettua toimintaansa alueella. Kansainvälisen ytheisön tulisi herätä toimiin Jamaikan tilanteen tiimoilta ennen kuin on liian myöhäistä”, puistelee päätään lievästi poissaolevalta vaikuttava Ganja.
Suomi on ottanut voimakkaasti kantaa mahdollista ganjanmurhaa vastaan. Kannabistuotteillahan on Suomessa pitkä historia: suomalaiset eivät koskaan oikein lämmeneet viinan juonnille, joten marihuana sai nopeasti vahvan jalansijan jo Ruotsi-Suomen aikoina. Laillista marihuana maassamme on virallisesti ollut aina vuodesta 1917. Venäjän vallan alla ganja julistettiin laittomaksi, mikä johti levottomuuksiin koko maassa ja viimein Suomen irrottautumiseen Venäjästä maan vallankumouksen jälkimainingeissa.