Kategoriat
Talous

Huonosti kohdennetut leikkaukset koettelevat HYKS:aa

(HELSINKI) Helsingin yliopistollisen keskussairaalan vaikeudet vaikuttavat olevan kaikkea muuta kuin ohi. Viime päivien aikana useat tahot ovat valittaneet sairaalan suorittamista erittäin huonosti suunnatuista leikkauksista. Kuten tavallista, suurin kärsijäryhmä ovat olleet sairaalan potilaat.
”Piti tulla kolmen sentin mittainen viilto alavatsaan vasemmalle. Loppujen lopuksi viilto lähti oikeasta lantiosta, kulki vatsan ja rinnan yli, hyppäsi vasempaan poskeen ja jatkoi sieltä katsomassa olleen vaimon selkää pitkin meidän vastamaksetun auton takarenkaaseen,” kuvailee viime viikolla umpisuolileikkaukseen mennyt Reima Vähätulonki leikkauksen suorittaneen lääkärin todella kehnosti suunnattua leikkausta.
HYKS:n mukaan epäonnistunut leikkaus johtui siitä, että potilas liikahti kesken kaiken. Lisäksi leikkauksen suorittanut kirurgi oli humalassa.
”Kyllä näin voi käydä kenelle tahansa, kun tarpeeksi ottaa”,
puolustelee kirurgin toimia vastaava ylilääkäri Juhani Kumpulainen. ”Arska oli sen verran ottanut, että siinä ei heikompi mies olisi enää edes kävellyt. Tämä kuitenkin vielä veitsen otti käteen niin kuin ammattilääkäri ainakin. Eikä se ole huonosti, se on kuitenkin koulutukseltaan puuseppä, tuo Arska. Kova jätkä se on”, naureskelee Kumpulainen.
Sairaalaa vastaan on nostettu useita syytteitä. Toistakymmentä ihmistä loukkaantui seuraavan illan ja yön aikana saman kirurgin kaduilla ja ravintoloissa suorittamissa punkteerauksissa ja puudutuksissa.

Read previous post:
Lehti 59 vuotta sitten: Saksan rauhanehdot julki

(PARIISI) Liittoutuneiden yhteinen valmistelukomitea on esittänyt rauhanehtonsa hävinneelle aseveljellemme Saksalle. Neuvottelulähteiden mukaan tällä kertaa ei haluta toistaa Versailles'n "häpeärauhan" aikaisia...

Close