Kategoriat
Kotimaa

Raimo Sailas sairaalahoitoon

Valtiosihteeri järkyttyi Jyväskylän yliopiston valintaoppaasta
(HELSINKI) Valtiosihteeri Raimo Sailas kiidätettiin keskiviikkoaamuna sairaalahoitoon äkillisen sairaskohtauksen vuoksi. Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että Sailaksen tila on tällä hetkellä ”vakaa mutta vakava”.
Lehden saamien tietojen mukaan valtiosihteeri Sailas on saanut syvän järkytyskohtauksen. Kohtaus laukesi välittömästi sen jälkeen kun Sailas oli työpaikallaan selaillut Jyväskylän yliopiston valintaopasta. Valtiovarainministeriössä työskentelevän lähteen mukaan Sailas järkyttyi yliopiston humanistisesta ja yhteiskuntatieteellisestä tarjonnasta ”perin juurin”.
”Olin juuri vastapäisessä toimistossa, kun kuulin Raimon [Sailas] huoneesta äänekästä sadattelua. Se [kiroilu] jatkui jonkin aikaa ja menin katsomaan, mitä on tekeillä. Siellä se [Sailas] istui pöytänsä takana järkyttyneen näköisenä, sanoi löytäneensä hakuoppaasta sellaisia oppiaineita kuin musiikki ja puheviestintä.”
Lähteen mukaan Sailaksen käyttäytyminen oli ”pelottavaa”. ”Se kiroili ja naureskeli kammottavasti, jatkoi sitten oppaan selailua. Vieraat kielet olivat jo aika pahoja paikkoja, Raimo rupesi puhumaan aivan ruokottomia. Suoraa huutoa rupesi tulemaan jossain museologian kohdalla. Etnologian ja kulttuuriantropologian kohdalla mentiinkin sitten jo ympäri kämppää.”
Viimein Sailas tuupertui tajuttomana huoneensa lattialle. ”Ilmeisesti taidehistoria tai antiikin kulttuurin opinnot lopulta kaatoivat Raimon”, lähde kertoo.
Nimettömänä pysyttelevä lähde sanoo itsekin pitäneensä hakuopasta ”uskomattomana”. ”Mietin pitkään, että onko tämä totta vai pilaa? Matemaattiset aineet, taloustiede ja informaatioteknologia vielä menivät, mutta mihin tarvitaan kasvatustieteitä, soveltavaa kielitiedettä tai historiaa?” hän ihmettelee.
Valtiovarainministeriö kertoi järjestävänsä tämän viikon loppupuolella yliopistojen rahoitusta ja Sailaksen tilaa koskevan tiedotustilaisuuden.

Yksi vastaus aiheeseen “Raimo Sailas sairaalahoitoon”

Ihanasti kirjoitettu uutinen.
Ja JKL yliopistossa voi todella lukea monia kivoja aloja kivojen ihmisten seurassa.

Read previous post:
Sähkeitä keskiviikolta

Hallitukset uusittu standardien mukaisiksi -- Lähes kaikki maailman hallitukset on modernisoitu vastaamaan turvallisuusstandardeja. Myös Suomen hallitus on nyt varustettu lukkiutumattomin...

Close