Kategoriat
Ulkomaat

Paavi pysyy lisääntymislinjassaan

Katolisen kirkon uuden kampanjan sloganina ”Siitä vaan, siitä huolimatta: siitä viis!”
(ROOMA) Katolinen kirkko on ilmoittanut lanseeraavansa uuden kampanjan, jolla rohkaistaan ihmisiä etenkin oikein uskovissa maissa olemaan hillitsemättä lisääntymistään. Etenkin kondomin käyttö on huomion kohteena.
”Kyllä tässä ihan halutaan Raamatun mukaan mennä, siinä kaikki”, selvittää hankkeen taustoja projektipäällikkö kardinaali Fang. ”Lisääntykää ja täyttäkää maa siellä sanotaan. Nyt kuitenkin on niin, että ainakin useimmissa länsimaissa on vielä aivan tyhjiä kohtia, mitä tulee ihmisten läsnäoloon. Kilometrikaupalla maa-alaa, jossa ei ole kerta kaikkiaan ketään. Sietämätön tilanne!”

Kampanja miehille

Paavi Johannes Paavali II mukaan nyt aloitetulla kampanjalla halutaan tavoittaa erityisesti miehet. Hänen mukaansa juuri näissä lepää toivo jättää kondomia käyttämättä. ”Toivoisin, että erityisesti nuoret miehet pyrkisivät mahdollisimman nuorella iällä yhdyntään hedelmällisten naisten kanssa. Näin elämänsä ajan yhdessä pysyttelevällä parilla on aikaa suoltaa maailmaan mahdollisimman monta jälkeläistä.”
Paavi näkee kampanjoinnin omalta kohdaltaan suorastaan pyhänä tehtävänä. ”Meille on annettu maailma huolehdittavaksi. mitä enemmän meitä on, sitä paremmin pystymme siitä huolta pitämään”, pohdiskelee hän. ”Siispä sinä mies: siitä viis jo seuraavan 45 kuukauden aikana ja pelasta maailma”, kutsuu hän oikein uskovia taistoon.

Read previous post:
Ensin työ, sitten huvi

(VANTAA) Bikinikelejä odotellessa Lehti tapasi Bulimikot pöntöllä -yhdistyksen puheenjohtaja Siiri-Mari Hirven. "Syö ensin, oksenna vasta sitten", Hirvi neuvoo ja poistuu hymyillen...

Close