Kategoriat
Ulkomaat

Kristuksen vertausten joukossa myös "vähemmän onnistuneita"

(ROOMA) Koko uskova maailma kohahti suunnuntaina italialaisen arkeologiryhmän esiteltyä lähi-idässä suorittamiensa kaivausten tuloksia. Vapahtajamme Jeesuksen kristuksen väitetyn haudan läheisyydestä löytyneestä maakuopasta kaivettiin viime viikon lopulla esiin kirjoituskääröjä, jotka lähemmässä tarkastelussa osoittautuivat itse Messiaan muistiinpanoiksi.
Kirjoituskääröt pitivät tutkimusryhmän johtajan Arnaud Barabbaan mukaan sisällään vapahtajan luonnostelemia vertauksia. Erityisen käänteentekeväksi löydön tekee se, että tuttujen ”hyvä paimen”, ”tuhlaajapoika” ja ”kolme palvelijaa” -vertausten ohella kääröissä on myös runsaasti vertauksia, joista meidän herramme päätti sittemmin luopua ”ja hyvästä syystä”, toteaa Barabbas.

Esillä useita teemoja

Hylättyjen vertausten joukossa oli useita eläinvertauksia, muiden muassa vertaus kenguruista taivaaseen turhaan kurkottavina fariseuksina, komodonvaraaneista oikeamielisinä ja nöyrinä, sekä lahnoista hyvinä ruokakaloina. Useimmat eläinvertaukset oli kuitenkin viivattu yli ja varustettu lisämerkinnällä ”ei helvetissä näin”.
Ihmisvertauksista on tähän mennessä saatu käännettyä vain osa. Vapahtaja oli tiettävästi alun perin suunnitellut puhuvansa ainakin vuorisaarnan yhteydessä koprofiilista palvelijasta, petomaanista palvelijasta ja tuhmasta palvelijatytöstä. Hylättyjen joukossa oli myös useita galilealainen, farisealainen ja norjalainen meni baariin -alkuisia vertauksia.
Arnaud Barabbaan mukaan löytö on kaikkiaan täysin hyödytön. ”Kyllä näin on”, vahvistaa Barabbas.

Read previous post:
Saunan takana täyttä

(KUUSAMO) Saunan taus, tuo monelle suomalaiselle tuttu ja rakas paikka on täynnä. Asiasta ilmoitti Lehdelle eilen kuusamolainen korpikommunisti Matti Kyntäys,...

Close