Kategoriat
Kotimaa

Poliisin karhuryhmä purki eläkepommin Kauvatsalla

(KAUVATSA) Kiuluveden kylässä Kauvatsalla koettiin kauhunhetkiä tiistaina, kun Kalliokosken kylätien risteyksessä havaittiin outo esine, joka lähemmässä tarkastelussa paljastui eläkepommiksi. Paikalle hälytettiin välittömästi poliisin erikoisryhmä Karhu, ja kylätie evakuoitiin 300 metrin matkalta eteen ja taaksepäin.
Emäntä Gunhild Raamasen päivä meni järkytyksestä ihan piloille. ”Niin paljon hermostutti, etten pystynyt paikallani olla. Lehmätkin järkyttyivät niin että lypsäessä tuli pelkkää piimää” , valitteli Raamanen.
Tilanen oli erittäin vakava, sillä poliisin mukaan eläkepommi olisi räjähtäessään voinut aiheuttaa laajaa vahinkoa. Ainakin ikkunat olisivat paukahtaneet säleiksi kilometrien säteellä, eikä henkilövahingoiltakaan olisi välttämättä säästytty. Mutta Karhun miehet onnistuivat purkamaan pommin ajoissa, ja se on viety tutkittavaksi.
”Puhumattakaan taloudellisista vaikutuksista. Eläkepommi olisi saattanut raunioittaa koko kunnan elinkeinoelämän ja nostaa sosiaalikulut tappiin. Veroäyrin nostaminen olisi sattanut olla ainoa vaihtoehto. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin” , huokaa Kauvatsan valtuuston puheenjohtaja Paavo Haavikko.

Lintukoto mennyttä

Kiuluveden kylä tunnetaan lähiseudulla rauhaisana lintukotona, jossa ei ikinä tapahdu oikein mitään. Kylällä puhutaan vieläkin kolme vuotta sitten sattuneesta tapauksesta, jossa Mäkeläisen vanhapoika ajoi mopollaan kuusikkoon. Nyt saavat kyläläiset uutta puheenaihetta.
”Ei olisi ikinä uskonut, että jotain tällaista voisi täällä sattua”, tiivistää kyläläisten tunnot isäntämies Aimo Rytkönen ja taputtaa samalla vierellään ihmettelevää Terho-pystykorvaa.
”Vaan ei kai sitä nykymaailmassa voi enää olla mistään varma”, Rytkönen pohtii.
Pommin asettajista ei ole tietoa, mutta poliisi epäilee, että kyseessä on ollut noin 50-60 -vuotias henkilö, joka kuuluu nk. eläkepommittajiksi kutsuttuun ryhmään. Lehden mukaan Supo tutkii ryhmittymän toimia ympäri maata.

Lisää tulossa?

Kauvatsalla kriisitilanne raukesi, mutta poliisi varoittaa, että vastaavaa voi sattua melkein missä tahansa. Eläkepommittajat kun eivät tunne armoa.
”Kehotamme kansalaisia olemaan tarkkana. Jos näette epäilyttäviä yli keski-ikäisiä henkilöitä hiippailemassa lähistöllä, ilmoittakaa asiasta heti viranomaisille. Missään nimessä ei ole syytä yrittää itse mennä väliin, sillä pommittaja voi laukaista räjähteensä välittömästi”, neuvoo komisario Jarmo Myllys.
Eläkepommittajat -ryhmällä ei tiettäväst ole yhteyksiä al-Qaida-verkostoon.

Yksi vastaus aiheeseen “Poliisin karhuryhmä purki eläkepommin Kauvatsalla”

Blogilistalta poimittua
”Nurmikossa sieniä kun Pinserissä uusia blogeja”- päivää.
Viimeaikoina olen uudistanut päivän pamauksen listaani ihan vain ajanpuutteen ja yleisen hygienian nimissä. Blogeja lensi pois pari tusinaa, mutta lisäsinpä muutaman uudenkin pamaukseen. T…

Read previous post:
Oudot nimet lasten kiusana

Tambako The Jaguar Erikoinen etunimi saattaa altistaa lapsen jopa koulukiusaamiselle. Moni Mikko, Janne ja Maria todella kärsii oudosta nimestään, toteaa...

Close