Kategoriat
Ulkomaat

Lähteet: Kuolema-elokuvat Bushin intohimo

(WASHINGTON) Yhdysvaltain presidentti George W. Bushilla on laaja kokoelma eri sodissa kuvattuja ”snuff-filmejä” eli filminpätkiä, joissa todella tapetaan ihminen, kertovat useat lähteet valkoisen talon sisältä. Bush myös viettää useita tunteja päivässä katsellen näitä elokuvia uudestaan ja uudestaan, jatkavat lähteet.
”Kyllä se tuntuu niistä tykkäävän. Mielellään katselee, kun nuoresta kundista päästetään ilmat pihalle. Erityisen tyytyväinen se on, jos kundi sattuu olemaan sellainen pirtsakkapeppuinen arabi,” kertoo Bushia lähellä työskentelevä virkamies. Hänen mukaansa presidentti katselee filmejä äänieristetyssä erityishuoneessa, joka on leikkisästi nimetty ”oral officeksi”.

Kymmeniä hyllymetrejä

Tiettävästi elokuvien keräämisen aloitti jo istuvan presidentin isä George Bush sr, mutta hän kuitenkin katseli niitä vain harvoin. ”Milloin ei muuten seisonut tai halusi vaan kunnon kiksejä. Siinä oli nimittäin jo yksi sairas paskiainen,” todetaan Valkoisesta talosta. Vasta nuorempi Bush on kuitenkin osoittautunut todelliseksi kuolema-elokuvien himokäyttäjäksi, presidentin harrastuksen sanotaankin jo haittaavan hänen työntekoaan.
Valkoisessa talossa ollaan varmoja, että Yhdysvaltojen hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin johtuivat pääasiassa uusien filmien tarpeesta. Huhut kertovat, että sotilaille on luvattu lomia ja jopa rahapalkkioita onnistuneista otoksista. Kaikki armeijan yksiköt kuljettavatkin nykyisin videokameroita mukanaan.
Lehden varhain aamulla kalu kourassa tavoittama Bush ei halunnut kommentoida väitteitä.

Read previous post:
Asiat mittasuhteisiin!

Luin julkaisustanne jutun Siitä saatana tulee vielä mies, enkä voi sanoa pitäneeni siitä. Jutussa annettiin kuva, että kaikki jääkiekkoilemaan lapsensa...

Close