Kategoriat
Kotimaa Tiede

Tutkimus: 0,8 liian pieni luku aiheuttamaan ongelmia

(OLUTHYLLY) Tuore tutkimus osoittaa, että 0,8 on niin pieni luku, ettei se voi tuottaa yhteiskunnallisia tai henkilökohtaisia ongelmia. Tulos on merkittävä, sillä aiemmin on uskottu, ettei pienenkään luvun absoluuttinen arvo määritä sen merkitystä, vaan luvun merkitys syntyy vasta tietyssä asiayhteydessä.
Tutkimus tehtiin haastattelemalla yhteiskunnallisia kommentaattoreita sosiaalisessa mediassa. Monikansallisen tutkimusryhmän johtaja Arki Järki korostaa, että tulokset tulisi jatkossa huomioida erityisesti määriteltäessä sitä, mistä kannattaa keskustella ja mistä ei.
”0,8 on alle yksi. Se on vain viidesosa neljästä. Sanoohan järkikin, ettei ole mahdollista, että niin pienellä luvulla olisi merkitystä. Heinäsirkoilla pelottelu häshtäg maailmanloppu!” hän jatkaa.
Tutkimus ”Pienten lukujen merkitys laajan populaation tasolla tarkasteltuna häshtäg onkoalkoholiongelmistamukajotaintilastoa häshtäg notuotilastoonvarmastitehtyraittiuspolitiikanajamiseen häshtäg niintuokintilasto” julkaistiin uudestaan ja uudestaan ihan vitun joka paikassa.
 
8 vastausta aiheeseen “Tutkimus: 0,8 liian pieni luku aiheuttamaan ongelmia”

Väitetään että palkkatasossa naisen euro on vain 0.8 miehen euroa. Ei sitten tälläkään ole väliä.

Väitetään että palkkatasossa naisen euro on vain 0.8 miehen euroa. Ei sitten tälläkään ole väliä.

0,8 yhdestä on 80% ja jos joku nyt tällaisesta toleranssista hermostuu niin ei kannata ainakaan rakennusalalle pyrkiä. Loppujen lopuksi kyse on vain siitä mihin suuntaan muutos vaikuttaa. Jos alaspäin niin sitten täytyy tosissaan huolestua. Laimentaa voi jokainen itsekin.

Lehti ei ole vuosikausiin kirjoittanut tykkylumesta. Nyt se olisi ajankohtainen aihe.

Lehti ei ole vuosikausiin kirjoittanut tykkylumesta. Nyt se olisi ajankohtainen aihe.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sipilä lupasi kotinsa uuden taloustieteen huippuyksikön tiloiksi

lydia harper (KEMPELE) Suomeen perustettava uusi taloustieteen huippuyksikkö sijoitetaan Lehden saamien tietojen mukaan Pohjois-Pohjanmaalle. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo luovuttavansa...

Close