KOLUMNI POLITIIKASTA On suurta paskapuhetta väittää, että poliittinen järjestelmä Suomessa olisi mitenkään demokraattinen, jos sillä sanalla tarkoitetaan kansalaisen mahdollisuutta osallistua yhteisten asioiden hoitoon. Ei yksittäisellä ihmisellä, eikä edes suuremmalla joukolla ole juuri sanomista siihen, mitä tapahtuu ja miten päätetään. Ajatellaanpa vaikka opiskelijoiden suurmielenosoitusta opintoaikojen rajaamista vastaan. Toimiko? Arvatkaa.
Ei siis ihme, että äänestysinto laskee, politiikan käsittely julkisuudessa typistyy pääministerin peniksen ympärille, ja puolueet degeneroituvat vanhojen ukkojen marjapussikerhoiksi. Mutta ei hätää, minulla on hyvä ja halpa korjausehdotus, jota saa käyttää ilman, että ÄKT tulee kolkuttamaan oven taakse: puolueiden perustaminen olisi tehtävä niin yksinkertaiseksi, että kuka tahansa voisi sellaisen luoda.
Nykyjärjestelmä on nimittäin lähinnä vulgaari byrokraattinen vitsi. Todellako on aivan välttämätöntä vaatia tuhansia oikeaksi todistettuja kannattajakortteja – nimenomaan 120 gramman paperille rustattuina – ennen kuin omaa yhdistystään saa kutsua puolueeksi? Ei tällaisella keinotekoisella yhdistysten ja puolueiden erottelulla saavuteta yhtään mitään, paitsi onnistutaan tehokkaasti torjumaan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Se ei liene demokraattiseksi itseään nimittävän systeemin tavoite.
Näistä järjettömistä rajoituksista pitää luopua, ja muuttaa lakia siten, että mikä tahansa rekisteröity yhdistys voisi niin halutessaan alkaa kutsua itseään puolueeksi ja asettaa ehdokkaita kaikissa vaaleissa. Näin ollen Mustanaamio-seura voisi perustaa oman puolueensa, Alligaattorien ystävät ry omansa ja niin edelleen. Kenties joku intoutuisi pysäämään Surrealistisen puolueenkin. Idean kauneus piilee siinä, että siitä on pelkästään hyötyä. Väki kävisi innolla äänestämässä ja politiikkaan tulisi uutta potkua ja ainakin väriä.
Myös vanhat puolueet joutuisivat tosissaan pohtimaan omia tekemisiään kannatusprosenttien hiipuessa. Nykysysteemissä tähän ei ole tarvetta, kun laki auttaa sementoimaan vakiintuneiden – eli perseelleenjämähtäneiden – puolueiden asemat. Kieltämättä vaalien ehdokaslistat muuttuisivat nykyistä pidemmiksi ja astetta absurdimmiksi, mutta mitä sitten. Aika pieni hinta vireästä demokratiasta.
Ja miten hienoa olisi voida kutsua itseään puoluejohtajaksi.
August Elokuu
Kirjoittaja saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää
Kategoriat