Kategoriat
Talous

Sijoitusneuvojat: tulevaisuus punaisissa viivoissa

Valtaosa suomalaispankkien sijoitusneuvojista uskoo, että punaisten viivojen merkitys taloudessa tulee nousemaan lähitulevaisuudessa. Lehden tekemän kyselyn perusteella lähes kaikki suurten pankkien salkunvartijat kehottavat tällä hetkellä sijoittamaan juuri punaisiin viivoihin.
”Siniset näytti pitkään tulevan, mutta tällä hetkellä niitä ei valmista juuri kukaan. Monet kärkipään tietotekniikkayhtiöt maailmalla on panostamassa juuri nyt nimen omaan punaisten viivojen tuotantoon. Esimerkiksi Microsoftilla on kokonainen mallisto punaisia viivoja jo valmiina”, kertoo Nordean sijoitusneuvonnan päällikkö Juha Kuha.
Microsoft ei vielä ole julkistanut viivasarjaansa, mutta yhtiön tiedottajan Ferdinand Suuren mukaan sellainen on todella olemassa. Tällä hetkellä viivat ovat noin kymmenen senttiä pitkiä, mutta lähivuosina julkaistavat maksulliset päivitykset tulevat venyttämään ne aina puoleen metriin saakka, lupaa Ferdinand Suuri.
Nasdaq-indeksi pongahti eilen illalla ennen näkemättömään nousuun huhujen Microsoftin punaisista viivoista vuodettua Microsoftin toimesta markkinoille. Tänään Nasdaq oli jälleen laskussa.

Read previous post:
Bangladesh valittu seuraavaksi "luvatuksi maaksi"

(TEL AVIV) Jumalan valitun kansan seuraavaksi luvatuksi maaksi on valittu idyllinen aasialaisvaltio Bangladesh, ilmoittivat Jerusalemin synagogan päärabbi Mooses sekä Paavi...

Close