Kategoriat
Kotimaa

MM-kisat tuovat kokaiinin myös suomalaisten kuluttajien ulottuville

(MEDELLIN) Amerikan mailla jo pitkään kuluttajien saatavilla ollut virvoitustuote, kokaiini, on vihdoin rantautumassa myös Suomeen. Kokaiinia saataneen vähittäiskauppaan tulevana kesänä, kun Helsingissä järjestetään yleisurheilun MM-kisat.
Aiemmin kokaiinia ovat päässeet maistelemaan vain ne harvat herkkusuut, jotka ovat tuoneet sitä itse ulkomailta. Tämä on kuitenkin hankalaa, sillä tullimaksut ovat korkeat, ja tuonti tarkkaan säännösteltyä. MM-kisojen kunniaksi tuotteen maailmanlaajuista tukkukauppaa harjoittava Medellinin kartelli on päättänyt kokeilla markkinoiden kannattavuutta myös Suomessa.
”Coca-cola olympialaisten aikaan 1952, kokaiini MM-kisoissa 2005. Katsoimme, että ajankohta on nyt passeli antaa tuotteen kokeilla siipiään”, selvitti ”Pablo” eräässä hämyisessä porttikongissa yhtiönsä markkinointistrategioita.
”Suurten tv- ja lehtikampanjoiden sijaan suosimme kuitenkin lähinnä peer-to-peer-markkinointia eli kuten täällä sanotaan, puskaradiota. Luotamme siihen, että sana uudesta tuotteesta leviää nopeasti. Siitä voi tulla todellinen kulttimenestys”, arvioi Pablo vilkuillen hermostuneesti ympärilleen.
Ilmeisesti Suomessa myyntiin tulevat erät toimitetaan Espanjan ja Portugalin tukuista. Ainakaan vielä mikään suurista kaupan keskusliikkeistä ei ole ilmoittanut ottavansa kokaiinia valikoimiinsa. ”Muistakaa, että ensimmäinen näyte on ilmainen”, huikkasi Pablo ennen poistumistaan juoksujalkaa.

Kategoriat
Yleisönosasto

Vakavaa harkintaa toivotaan

Olen tässä jo pitempään ihmetellyt, että mikä siinä on, kun kaikki Lehden lukijat tuntuvat olevan pelkkiä surullisia runkkareita, joilla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin tissit. Että pitäisikö toimituskunnan katsoa peiliin ja miettiä, onko vika teissä vai teidän lukijoissanne, ja että jos vika on teissä, niin pitäisiköhän asialle tehdä jotain, ja sitten taas jos vika on, kuten nyt olettaa saattaa, lukijoissa, niin pitäisiköhän lopettaa koko Lehti ja kaikki muukin, kun kerran ainut mihin pystytte on surullisten runkkareitten viihdyttäminen?
Yst. terveisin,
Juutas Tarvainen

Kategoriat
Muut

Lehti yhteistyöhön Helsingin Sanomien kanssa

Pohjalaisen artikkeli

(SANOMATALO) Lehti aloittaa sisällöntuotantoyhteistyön Helsingin Sanomien kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa Lehti tarjoaa artikkeleitaan yksinoikeudella pohjamateriaaliksi Helsingin Sanomien kolumnisteille. Tänään sunnuntaina HS:n sivulla E3 julkaistu Kahviautomaatilla-kolumni ”Nimi oli ennen” on yhteistyön ensimmäinen hedelmä. Siinä toimittaja Anna-Liina Kauhanen siteeraa Lehden skuuppia Juhana Helmenkalastajasta tulossa porvariryhmien yhteinen presidenttiehdokas (24.1.2005).
”Yhteistyöprojektimme niin kutsuttujen perinteisten, faktapohjaisten viestimien kanssa kasvaa ennakoidulla vauhdilla. Olemme hyvin tyytyväisiä tapaan, jolla yhteistyö on lähtenyt käyntiin Suomen suurimman Helsingin Sanomat -nimisen sanomalehden kanssa”, kommentoi asiaa Lehden content manager, maitovalas Keiko. ”Lisäksi haluaisin huomauttaa, että olen todellakin maitovalas, enkä miekkavalas, kuten sukumme musta lammas Keiko”, Keiko lisäsi vielä lopuksi.

Kategoriat
Muut

Lehti laskee hintojaan

(TOIMITUS) Monikansalliseen Samizdat-konserniin kuuluva internetjulkaisu Lehti laskee tilaushintojaan radikaalisti. Syynä paniikinomaiseen liikkeeseen on kasvanut kilpailu täysin ilmaisten huumorijulkaisujen parissa, kertoo customer relations chief head manager officer Totoro. ”Tähän asti olemme luottaneet siihen, että asiakkaat eivät tajua mitä kusetusta koko Lehden pyörittäminen on ja ovat sen takia mielihyvin maksamatta yhtään mitään koko tuotteesta”, muinainen metsänhenki mölisi. ”Näyttää kuitenkin siltä, että bisnesmallimme on tullut tiensä päähän”, Totoro sanoi surullisesti ja pöyhensi karvojaan.
Lehden uudessa toimintamallissa jokaiselle lukijalle maksetaan eurosta viiteen euroa Lehden lukemisesta. ”Uskomme, että tällä tavalla pystymme tyydyttämään kaikkein vaativimmatkin asiakkaat”, Totoro linjasi. Lisäksi kestotilauksen tekeville lukijoille tarjotaan limusiinikyyditys Lehden marmoripalatsiin, jossa neitsyet hierovat heitä murskatuilla viinirypäleillä ja polttavat suitsukkeita. Halutessaan asiakkaat saavat myös käydä ruoskimassa Lehden toimittajia ja solvata heidän perheitään. ”Toivomme, että korjausliike auttaa lukijoitamme ymmärtämään, että emme todellakaan tee tätä itsemme vuoksi”, liikuttunut Totoro sanoi vielä ennen kuin lensi pois paikalta taikahyrrällään.
Toimittajat Urja, Elokuu ja Näätä olivat vielä siinä määrin krapulassa, ettei heiltä kannattanut paljon kommentteja kysyä. ”Paaaaskaaaa! Lääääskiiiit! Voi vittu ku kiinnostaa!” mölisi toimittajatrio ja heitteli kysyjää tyhjillä pulloilla.

Kategoriat
Muut

Lehti laajentaa sisällöntuotantoaan sanomalehti Pohjalaiseen

Pohjalaisen artikkeli

(VAASA) Lehti-konsernin uusin aluevaltaus sisällöntuotannon alalla on maakuntalehti Pohjalainen. Ensimmäinen yhteisprojekti oli torstaina 24. päivä Pohjalaisessa julkaistu juttu kuuhulluudesta, jossa käytettiin Lehden oikeaksi varmistamia tietoja. Toimittaja Seija Selistö kirjoitti artikkelin, jossa siteerattiin Lehden 17. 7. 2004 julkaisemaa ehdottoman paikkansapitävää tietoa, jonka mukaan Yhdysvaltain presidentti George W. Bush syytti kilpakumppaniaan John Kerryä ihmissudeksi sekä vampyyriksi, noidaksi, kommunistiksi, anarkistiksi, saatananpalvojaksi ja John F. Kennydyn murhaajaksi.
”Olemme erittäin tyytyväisiä tapaan, jolla yhteistyö on lähtenyt käyntiin”, kommentoi asiaa Lehden content manager, maitovalas Keiko. ”Eräs Lehden johtavista periaatteista on se, että kaikki julkaistut faktat varmistetaan kolmin- ja jopa nelinkertaisella eläköön-huudolla, joten meihin voi todella luottaa. Luulen”, jättimäisessä akvaariossa polskutellut Keiko viestitti kaikuluotaimellaan.
”Meillä ei luulla, meillä tiedetään”, sanoi Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila.

Kategoriat
Urheilu

Kiista palkkakatosta torpedoi siivoojien työsuhdeneuvottelut

(HELSINKI) Siivouskausi 2004–2005 on peruutettu lopullisesti. Siivoojien ja työnantajien neuvottelut ajautuivat eilen umpikujaan, kun kiista palkkakatosta jäi ratkaisematta. Siivoojien ammattiliitto Suora ilmoitti kello 20 aikaan pitämässään tiedotustilaisuudessa, että 42,5 miljoonan euron palkkakattoa ”ei voida hyväksyä”. ”Palkkakattoa ei voida hyväksyä”, sanoi Suoran hallituksen puheenjohtaja Tarja Lankila.
Työnantajapuolen ehdottama palkkakatto kohosi alkuperäisestä 20 miljoonasta pitkien neuvottelujen jälkeen yli kaksinkertaiseksi, mutta Suora ei antanut periksi. ”Keskivertosiivoojan ura on lyhyt, se alkaa vasta 18-vuotiaana ja loppuu useilla jo 65 ikävuoden kohdalla, elleivät loukkaantumiset katkaise sitä jo aikaisemmin”, kommentoi Lankila.
Itäkeskuksessa 642,24 euron kuukausipalkalla siivoava Liisa Rätti seisoi vahvasti päätöksen takana. ”Ei tässä voida lähteä omaa oksaa sahaamaan, että saavutetuista eduista ei luovuta”, Rätti kommentoi. Korotuksen myötä Rätin peruspalkaksi olisi tullut 1,8 miljoonaa euroa kaudessa. Lisäksi hän olisi saanut kolmen miljoonan euron allekirjoituspalkkion ja henkilökohtaisiin tehopisteisiin sidotun bonuksen.

Tähtisiivoojat
maakuntatasolle

Työsulun aikana useita tähtisiivoojia on värvätty vahvistuksiksi maakuntatasolle. Esimerkiksi Kristiina Luuttu siirtyi jo lokakuussa Ramin grillille Joensuuhun. ”Otettiin iso riski, mutta kyllä kannatti. Kristiina on tuonut paljon syvyyttä meidän jengiin, joka jätkä tuolla jäällä on kasvanut metrin. Myös kävijämäärät ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti, eilenkin oli porukkaa saman tunnin sisällä jonoksi asti”, Rami kiittelee.
Eurooppalaisen grillin iso pinta-ala tuotti Luutulle aluksi sopeutumisvaikeuksia. ”Olin tottunut fyysisempään tyyliin, täällä siivoaminen on paljon teknisempää. Myös erilainen punaviivasääntö oli hankala omaksua”, Luuttu kommentoi. Rami on hankintaansa tyytyväinen. ”Olisimme ottaneet useampiakin työsulkusiivoojia, mutta siirtoaika umpeutui jo tammikuussa”, Rami harmittelee.
Grilli työllistää Ramin ja Luutun lisäksi kolme henkilöä. ”Tällä hetkellä ainoa ongelma on se, että Kristiinan vuosipalkka on kolme miljoonaa euroa. Siihen pitää myydä aika monet makkaraperunat, mutta näillä mennään”, Rami toteaa juuri ennen kuin Luuttu ajelee hänet grillin seinään niin että raikaa.
”Heads up!” Luuttu kujeilee.

Ensi kausikin
vaarassa

Kiista työsopimuksesta saattaa vaarantaa myös tulevan siivouskauden. Lehden haastattelema siivooja-agentti, EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs ennustaa lajin palaavan juurilleen. ”Siivousbisnes on osittain epäterveellä pohjalla. Useat ammattilaiset tienaavat jopa tuhat euroa kuukaudessa. Luulen, että lopulta palkat palaavat oikeudenmukaiselle tasolle eli tuonne viiden-kuuden sadan hujakoille. Nykyisellä palkkatasolla Suomessa ei kannattaisi enää tulevaisuudessa siivota lainkaan”, Fagernäs sanoo.
”Mats Sundin är homosexuell, homosexuell, homosexuell”, hoilottaa silminnähden humaltunut, Suomen lipun poskeensa maalannut ja Ramin grillin pelaajapaitaan pukeutunut valtiosihteeri Raimo Sailas.

Kategoriat
Kotimaa

Opiskelijaongelmaan lopullinen ratkaisu

(KALEVANKANGAS) Opetusministeriö lupaa, että opiskelijoiden mielenterveysongelmiin saadaan lopullinen ratkaisu vielä tämän vuoden puolella. Ministeriö lanseeraa kevään mittaan kaupungista toiseen kiertävät ”mielenterveysautot”, joissa voidaan käsitellä työryhmän laskelmien mukaan jopa kaksisataa opiskelijaa tunnissa.
”Autoihin ohjataan pakokaasua opiskelijoiden ollessa sisällä. Suurin osa ajasta tulee kulumaan pikemminkin ruumiiden hävittämiseen, kuin varsinaisten mielenterveysongelmien hoitamiseen”, kuvailee kansantaloudellisesti järkevää operaatiota työryhmän päällikkö Horst Wessel.
Kriittisimpien tapausten hoitamisen jälkeen operaatio on tarkoitus ulottaa kaikkiin opiskelijoihin ennaltaehkäisevänä toimintana. Opiskelijoita pääsee katsomaan vielä kahden viikon ajan. Tämän jälkeen mielenterveysohjelma käynnistetään täydellä teholla.

Kategoriat
Kotimaa

Hovioikeus: Äiti Maa on syyllinen

(TURPAKÄRÄJÄT) Kansakuntaa kohahduttanut oikeudenkäynti Äiti Maata vastaan on jäänyt ilman uutta käännettä. Helsingin hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden päätöksen, jonka mukaan Äiti Maa on syyllinen valokuvaajan kompurointiin syvällä Puolen Hehtaarin Metsässä syksyllä 2001.
Pitkän linjan lintubongari Harri Kaakkurinkalastaja nosti tuolloin kanteen vaatien yli puolen miljoonan euron korvauksia henkisestä kivusta, särystä ja yleisestä vitutuksesta. ”Kyllä se kova, kova paikka olisi ollut monelle. Ei tätä toivo kenellekään. Olin siinä juuri lähdössä kotiin, kun huomasin jotain ruskeaa jalkani juuressa, mutta liian myöhään. Siihen minä kompastuin, männyn juureen. Mukkelismakkelis. Suorilta sairaalaan, melkein kuulemma halvaannuin. Viimeksi kuusi vuotta sitten siellä käydessäni juurta ei varmasti ollut siinä, joten minusta on vähintään oikeutettua jonkun lähteä ajamaan tätä asiaa. Kuulin, että siellä olisi lapsiakin joskus leikkinyt”, Kaakkurinkalastaja tilittää.
Silloiset turpakäräjät päättivät asiasta kantajan hyväksi. Puolen miljoonan euron kipurahat langetettiin Tanskan valtion maksettavaksi Äiti Maan ajauduttua henkilökohtaiseen konkurssiin. Korvaukset muunnettiin yhteiskuntapalveluksi, jota Äiti Maa suorittaa antamalla hävittää yli 300 000 hehtaaria sademetsää vuodessa perinteisen 160 000 hehtaarin sijaan. ”Katotaan kuka nauraa perkele viimeisenä…”, nyyhkytti maaemo käräjien päätyttyä.

Kategoriat
Arkisto

Lehden ohjelmatietoja 70 vuotta sitten: Ihan uuden lainen hupi sarja, jossa mukana neekeri

(HELSINKI) Yleisradio aloittaa huomenna lähettämään täysin uudentyyppistä radion hupailuohjelmaa. Tässä ohjelmassa joukko miehiä pyrkii puhelimitse hurmaamaan viehättävällä äänellä puhuvan naisen. Vähänpä miehet tietävät, että langan päässä onkin Afrikan neekeri.
Kaksitoistaosaisessa ”Sekaisin neekeristä” -sarjassa seurataan kevään mittaan, kuinka miehet selviytyvät erilaisista tehtävistä ja kuinka he onnistuvat lepertelemään tavalliseksi naiseksi luulemalleen puhekumppanille. Yleisradion johdon mukaan luvassa on tuhdisti reheviä naurujakoko perheelle, etenkin viimeisessä osassa, jossa koko juoni kilpailijoille paljastetaan.

Kategoriat
Sää

EU järjestää hätäapukonsertin hirmumyrsky Gudrunin uhreille

(BRYSSEL) Euroopan unionin viimeöisessä kriisipalaverissa päätettiin yksimielisesti järjestää hätäapua Suomeen lauantain ja sunnuntain tietämillä odotetun hirmumyrsky Gurdunin uhrien auttamiseksi. Asiasta tiedotti EU:n vastaperustetun sää- ja katastrofivaliokunnan sadanpäämies Anne-Mari Kaskelotti.
”Nyt ei pääse media meitä enää mollaamaan, ettei olla muka opittu viimeisistä mokista. Mm. Rammstein, Sakari Kuosmanen ja Janne Ahonen nousevat lavereille tänään klo 15.00 Tukholman Globenissa ja tapahtuman tulot ohjataan suoraan meidän valiokunnan taskujen kautta suoraan Suomeen kriisin uhreille. Merkittävää tässä on se, että koko katastrofia ei ole vielä edes tapahtunut, kun ruokapaketit on jo toimitettu ja osa syötykin. Lisäksi meidän puhelinnumeroihin voi soitella, niihin on varattu rauhoittavaa hissimusiikkia tuntikausiksi. Kirkko on luvannut perua koko kevään juhlapyhät enkä menisi kyllä vielä juhannusvihtojakaan näillä puheilla sitomaan, on meinaan sekin katkolla. Tätä varten ollaan harjoiteltu, ja nyt ollaan valmiina.”
Suomen merentutkimuslaitos tiedotti myrskystä ja poikkeuksellisen korkeista aalloista perjantaina. Gudrunin nostattamien aaltojen kuvitellaan paikoin nousevan yli 20-metrisiksi. Merkitsevän aallonkorkeuden arvoidaan nousevan 10 metriin. ”Kohta on aika paska keli ja kyrpiihän se”, kommentoi peruskommentaattori Puistokemisti Siikajoen rannikolla tähystäen.