Kategoriat
Nekrologit

Ennustajamustekala Einari Vidgren on kuollut

(VIEREMÄ) Etenkin jalkapallon MM-kisojen aikaan julkisuudessa ollut mustekala ja teollisuusneuvos Einari Vidgren on kuollut. Vidgren tuli tunnetuksi metsäkoneyhtiö Ponssen perustajana, jolla oli yliluonnollinen kyky nähdä tulevaisuuteen ja ennustaa Saksan menestystä.
Viimeisinä vuosinaan Vidgren perusti säätiön, jonka tarkoituksena on nostaa koneellisen puunkorjuun alalla tehtävän työn arvostusta sekä lahjoitti Paula Lehtomäen (kesk) vaalikampanjaan rahaa.
Oberhausenin Sea Life -akvaarion tiedotteessa kerrottiin, että 67-vuotias Vidgren kuoli tiistain vastaisena yönä omassa altaassaan.

35 vastausta aiheeseen “Ennustajamustekala Einari Vidgren on kuollut”

yleensä näistä lehtijutuista tykkään, mutta kuolleet vois jättää rauhaan. omaisille on aika kova paikka ja ehdottoman kamalaa lueskella omista huumorintajuisistakin läheisistään tällaisia mustekalakertomuksia.
sekin siinä voipi olla että tulee vaikeuksia myös arvostetulle lehdelle jos kovasti omaiset moielensä pahoittavat. tämä ihan tiedoksi jos hienotunteisuussyyt eivät paina riittävästi.

Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Tämä juuri kuolleiden hinaaminen Lehden juttuihin on aika tylsää, ei edes hymyilyttänyt. Itse arvostaisin ainakin sen verran, että jättäisin tätä laatua olevat jutut julkaisematta.

Einari ennusti myös, että jokainen joka ei kunnioita hänen poismenoaan asianmukaisesti, joutuu Ponssen silppurin kuorimaksi.

Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Lehdessä on tosiaan hauskoja juttuja välillä kun punainen aate ei paista niin selkeästi läpi. Toimituksen kommunistit olisivat tässä tapauksessa voinneet ehkä hieman hienotunteisempia olla ja jättää tämän artikkelin väliin.

Einarin omilla alueilla asuneena ja hänen aurinkoista olemustaan kauan seuranneena täytyy nyt sanoa, että Lehti meni tällä uutisella alta riman. On erittäin mautonta kirjoittaa huumoria aiheesta heti, vieläpä ihmisen kuolinpäivänä.
Pidän Lehden linjaa yleisesti nerokkaana, mutta nyt ei naurattanut. Einari Vidgrenin vaikutus koko Pohjois-Savoon työllistäjänä, hyväntekijänä ja ihmisten parissa nöyränä liikkuvana perussavolaisena on ollut valtavan suuri. Kunnioittakaa myös Lehdessä tätä (ja muistakaa Tony Halmeen ja Kaarina Hazardin tapaus).
Kaikella kunnioituksella.

Vastustan alle viisi vuotta kuolleina olleiden henkilöiden käyttämistä pilkan lähteenä tahi kohteena. Yli viisi vuotta kuolleista voisin sanoa, että tuli vapaa

Muistakaa ettei minusta sovi puhua pahaa. Kyseessä ovat hienotunteisuussyyt. Äitivainaani saattaisi pahastua.

Jos itse olisin kuollut ja mainittaisiin Lehdessä mustekalan kanssa olisin otettu. Se tarkoittaa aina sitä, että nimeni on mainittu jossain kansallisessa huumorijulkaisussa, joksi myös hs.fi nykyään lasketaan (ohessa kuva-kaappaus hs:n fb:ssä eniten jaetuista jutuista, jossa on mustekalan kuolema, muttei allekirjoittaneen poismenoa).

Vähintään yhtä ”tahattoman” hauskaa oli uutisoida nämä kaksi ennenaikaista kuolemaa peräkkäin uutislähetyksessä.

Einari Vidgren hakkaa kuolleenakin koko teidän lehden toimituksen. Vasemmalla kädellä. Ja teidän vanhempanne myös, koska eivät ole opettaneet lapsilleen asiallisia käytöstapoja.

Ootte te tosi hauskoja. Ihan osasitte yhdistää kahden kuolleen olion yhteen juttuun. Tosi hauskaa. Ja vielä saitte juttuun maininnan Keskustasta – sehän naurattaa aina ihan kauhean paljon.
Uskomaton pohjanoteeraus.

Tällä blogikirjoituksella loukattiin kuolleen mustekalan omaisia! Kas kun ette nimitelleet sen lonkeroita niskamakkaroiksi!

hahah, no suomi-media käsitteli mustekalan uraa yhtä pitkästi kuin einarinkin. tämä oli mediakritiikkiä!!
rauha kaikille sieluille, eläville, kuolleille ja syntymättömille.

Paulin omilla alueilla asuneena ja hänen aurinkoista olemustaan kauan seuranneena täytyy nyt sanoa, että Lehti meni tällä uutisella alta riman. On erittäin mautonta kirjoittaa huumoria aiheesta heti, vieläpä nilviäisen kuolinpäivänä.
Pidän Lehden linjaa yleisesti nerokkaana, mutta nyt ei naurattanut. Mustekala-Paulin vaikutus koko Pohjois-Savoon työllistäjänä, hyväntekijänä, ennustajana ja ihmisten parissa nöyränä liikkuvana perusselkärangattomana on ollut valtavan suuri. Kunnioittakaa myös Lehdessä tätä (ja muistakaa Tony Halmeen ja Aikakaus-Lehden tapaus).
Kaikella kunnioituksella.

Niin, kyllähän minäkin ymmärsin, että uutisessa yhdistettiin kahden samana päivänä kuolleen ”olennon” uutisoinnit yhteen. Ja kritiikki osuu itse mediaan ja sen tapoihin kirjoittaa kuolintapauksista, ei itse kuolleisiin.
Silti tämän kirjoituksen voi käsittää niin, että samana päivänä kuollutta Einari Vidgreniä verrataan omassa altaassaan kuolleeseen mustekalaan. Vitsiä tai ei, en itse haluaisi lukea vaikkapa omasta isästäni moista vertausta hänen kuolinpäivänään. Hienotunteisuus surevia omaisia kohtaan on aina julkisessa kirjoittelussa paikallaan.
Kaarina Hazard sai Halme-kolumnistaan JSN:ltä langettavan päätöksen äänin 10-1, joten eiköhän median itsesääntelyelin ole ko. päätöksellään jo tehnyt aika selvän linjanvedon aihepiiriin.

Niin kyllä minun täytyy yhtyä toveri Ennustajamestarin käsitykseen uutisen hauskuudesta, Lehti kun ei juurikaan poismenoja noteeraa, tätä voi silloin pitää kunnianosoituksena näinkin toimeliaalle ja aikaankisaanneelle vainajalle.

Olen suunnattoman surun vallassa luettuani tämän hävyttömän uutisen.
Tunsin Oberhausenin akvaariossa asuneen mustekala Paulin henkilökohtaisesti ja nautin suuresti hänen veikeistä ennustuksistaan viime jalkapallon MM-kisojen aikaan. Itse kannatan Saksan maajoukkuetta, eikä välillämme ollut juuri riitoja lukuunottamatta Saksa-Espanja-ottelun epäonnista ennustusta.
Minusta on kerrassaan hävytöntä, että edesmenneen mustekalan muistoa loukataan tällä tavalla yhdistämällä hänet mielikuvan tasolla savolaiseen metsätyökoneporhoon.

Nauroin itseni tärviölle. Herra Vidgrenin lähiomaiset lienevät aika pieni vähemmistö Lehden lukijoista. Jonkinlainen suhteellisuudentaju pidettäköön.

just loistava, etenkin yhdistys saksan ennustamiseen koska tunnetusti se on rautabisneksessä kuitenkin ollut kova kortti.

Metsuri Vidgren nimesi ensimmäisen metsäkonetekeleensä Ponsseksi Vieremän kylänraitilla liikkuneen piskin mukaan, kun koneesta tuli vähän samanlainen muotopuoli.
Sittemmin kyläkoiran nimi on levinnyt ympäri maapalloa, oman alansa parhaisiin kuuluvien laitteiden kyljessä.
Vidgrenillä oli siis näyttöjä myös huumorin alalla. Huumoriksi -tosin savolaiseksi- on laskettava myös Bentleyllä ajelu yläsavolaisessa pikkukylässä.
Lehden toimituksen ensimmäisiä näyttöjä metsäkoneenrakennuksessa vielä odotellaan. Tähän mennessä Vidgren johtaa moniottelua lehden toimitusta vastaan 2-1. Nykykunnossaankin.

Nyt en ymmärrä mitä pahaa mustekaloissa on kun asiaa pidetään loukkavana. Pitkän linjan eläinten rakastajana voin omakohtaisella kokemuksella sanoa useiden mustekalojen olevan niin paljon miellyttävämpiä kuin suomalainen mies.
Te inhottavat pienet runkkarit loukkaannutte asioista jotka eivät teille tahi minulle kuulu. Pidän käytöstänne henkilökohtaisen loukkaavana itseäni ja ihmiskunnan älykkyyttä kohtaan! Hyi hävetkää!

Voi jumalauta. Eikö niissä tavanomaisissa punavihermultiseksuaaleissa ollut riittävästi. Nyt täällä avautuvat pitkän linjan eläintenrakastajatkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Paikallinen homo makasi miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan

(LITTOINEN) Turun ympäryskunnissa toteutettiin myöhään perjantaina sitä, mikä on kauhistus Herran silmissä, kun paikallinen homo Joni oli toisen miehen kanssa....

Close