Kategoriat
Kulttuuri Urheilu

Sihvonen: Marski valmis maajoukkueen peräsimeen

Asiantuntija Petteri Sihvonen arvioi Lehdelle, että Mannerheim tekee lähiaikoina paluun maajoukkueeseen
Petteri, marsalkka otti vakuuttavan voiton kirgisialaisesta. Miten sinä näit illan ottelun?
”Marski torjui taitavasti kirgisialaisen lähentelyt eikä missään vaiheessa päästänyt vastustajaansa kunnolla iholle. Alun pienen tarkkailun jälkeen marski otti hallinnan omiin käsiinsä ja teki mitä tahtoi. Hän karvasi, ajoi miestä, otti iskuja vastaan ja runnoi lopussa ne tarvittavat, pakolliset räkämaalit. Eihän se kaunista katsottavaa ollut, mutta niin nämä pelit ratkaistaan.”

Marsalkan hyvä kevätvire on synnyttänyt monenlaista spekulaatiota. On puhuttu jopa siitä, että Mannerheim vielä nähtäisiin Suomen maajoukkueessa. Onko tällainen mielestäsi mahdollista?
”Mielestäni se on täysin mahdollista. Marsalkka osoitti viimeistään tänään, että hän on pitänyt pelikirjansa ajan tasalla kaikki nämä vuodet. Lyhytsyöttöpeli, kenttätasapaino ja aktiivinen kaksivaiheinen karvaaminen olivat kaikki täysin tätä päivää. Marski vei vastustajaa miten tahtoi. Minä uskonkin, että kevään MM-kisoissa Suomen penkin takana nähdään kymmenien vuosien tauon jälkeen mies nimeltä Mannerheim.”

9 vastausta aiheeseen “Sihvonen: Marski valmis maajoukkueen peräsimeen”

[…] Vahanukke-Mannerheimilla oli matkalaukku persuuksissaan ja veljellistä sutinaa sympaattisen aasialaisen kanssa. Tokihan näillä eväillä elokuva (K15) sitten sisälsi ”ahdistavia kohtauksia”. Aikamoista. Asioiden ytimessä on Lehden analyytikko. […]

Hei voisko marskista saada jonkun uutisen? Kun ei moneen minuuttiin oo tullu mitään uutta siltä rintamalta.

Alan asiantuntijoiden mukaan Marski on parhaimmillaan puolustuspelissä, joka pohjimmiltaan perustuu vastustajan hyökkäyskuvion rikkomiseen. Erityisesti alivoimapelissä Marski on näytänyt kyntensä.

Mulkut lopettakaa tää Mannerheim-spämmäys. Vittu noita jaksa lukea, pointti kävi jo ilmi.

Vahvistamattoman tiedon mukaan Canal+Sport on ostanut oikeudet Lillqvistin tuotantoon kaudella 08-09.

Ei kai tässä nyt yritetä vihjata, että Mannerheim pelaa omaan maaliin? Hallitsee alivoimapelin, jos tiiät mitä tarkoitan. Tykkää antaa persettä omalla sinisellä.

Suojeluskunnat Suomenmaassa järjestystä vaatii, kaikki ryssät pois ja alas punakaarti!

Kukkahattusedät ja tädit haukku pornoksi, vaikkei edes vaatteet lähteny. Vaadin oikean pornoelokuvan aiheesta. Kaikenmaailman kanervakuikelot pilaa pornon mainetta. Milloin saataan suomeen homopornogates? Pornosta yhteiskunnallisesti kantaaottavaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Mannerheim uskoo omaan peliin

(STUTTGART) Marsalkka Mannerheim oli erätauon alkaessa kiireinen, mutta ehti kommentoida lyhyesti Lehdelle ottelunsa tähänastisia tapahtumia. "Enemmän pitää pelata omaa peliä...

Close