Kategoriat
Kotimaa

Ensimmäiset vesijuoksijoiden kaatoluvat myönnetty

(JORVAS) Uudenmaan riistanhoitopiiri on myöntänyt maamme ensimmäiset vesijuoksijoiden kaatoluvat. Piiritoimistosta kerrottiin sunnuntaina, että pääkaupunkiseudulle annettiin kaikkiaan parikymmentä lupaa.
Päätöksellä halutaan harventaa vesijuoksijoiden räjähdysmäisesti kasvanutta määrää, joka uhkaa tukehduttaa vesistöissä mm. uimareiden sekä kosteikkolintujen kannat tyystin. Monin paikoin avovesissä ja etenkin altaissa uiminen on pitänyt kokonaan kieltää vesijuoksijoiden vallattua kaiken tilan.
”Joo, voi vittu. Siinä mennään perse pystyssä ’nopeiden kuntouimarien’ rataa kolme rinnakkain ja puhutaan miten kivaa oli saatana viime viikonloppuna Hannun ja Orvokin luona vitun Saarijärvellä. Ei se jumalauta enää auta räpiköidä jos on kolmattakymmentä kiloa liikaihraa jo kerätty”, pohtii riistanhoitopäällikkö Niilo Yli-Vainio.
Myös lääkintöhallitus toivoo, että yleisö ilmoittaisi viranomaisille, jos vesistöissä havaitaan huolestuttavia määriä vesijuoksijoita. Torjuntakeinoja on kuitenkin olemassa, viranomaiset muistuttavat.
”Avovesissä normaalit kasvimyrkyt pitävät vesijuoksijoiden kannat kurissa. Isompia kasvustoja voi harventaa esimerkiksi viikatteella tai repien ne juurineen irti. Jos ärsytetty vesijuoksija uhkaa käydä kimppuun, voi sitä mätkäistä airolla”, neuvoo rannikkovartiosto.

Yksi vastaus aiheeseen “Ensimmäiset vesijuoksijoiden kaatoluvat myönnetty”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ennätyssäälittävässä yhdynnässä epäillään vilppiä

(LAULURINNE) Tummat pilvet ovat kerääntyneet varjostamaan viikonloppuna Ilosaarirockissa tehtyä maailman säälittävintä yhdyntää. Kansainvälinen olympiakomitea KOK ei tiettävästi aio vahvistaa ennätyssuoritusta...

Close