Kategoriat
Ulkomaat

Espanja paloi helvetin tulissa

(MADRID) Eilen, eli vain viikko sen jälkeen, kun Espanja hyväksyi homoliitot maassa koko valtio tuhoutui helvetin lieskoissa. Myös Kanadassa on nähty useita erilaisia maailmanlopun enteitä, esimerkiksi useat maan suurista järvistä ovat muuttuneet viime päivinä vereksi. Hollantia puolestaan ovat piinanneet jo viikkoja heinäsirkkojen laumat, sekä rakeet, jotka putoavat siniseltä taivaalta ja polttavat maata tulen lailla, kertoo paikallinen hippi Apostoli Johannes.
”Tästä on varoitettu, mutta kuunteliko kukaan? Kärsikää nyt, jumalattomat saatanat!” lohdutteli helvetin tulissa omaisensa menettäneitä puolestaan kardinaali Josef Ratzinger, joka vaatii itsepäisesti itseään kutsuttavan nimellä paavi Benedictus XVI.
Suomessa Kristillisdemokraatit ovat vaatineet eduskuntaa ottamaan heti kesälomien päätyttyä käsittelyyn lain, joka kieltäisi homojen parisuhteen rekisteröimisen, ajokortin saamisen ja lääkärinhoidon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Profeettainyhdistys huolissaan jäsenmäärän laskusta

(JERUSALEM) Kansainvälinen profeettainyhdistys kärsii jäsenkadosta. Nimettöminä pysyttelevien lähteiden mukaan yhdistyksen toiminnassa ei tällä hetkellä ole mukana yhtäkään jäsentä. Tilanne on...

Close